Tuli sota, ja Kiljuset olivat ihan ihmeissään siitä. Kun he olivat rauhaa rakastavia ihmisiä, sanoi isä Kiljunen:
— Emme me mene tappelemaan, sillä se ei sovi meidän maineellemme ollenkaan, mutta jos meidän kimppuumme hyökätään, niin kyllä me näytämme mitä osaamme.
Kun vihollisjoukko läheni, karkasivat kaikki kyläläiset kodeistaan, mutta Kiljuset jäivät.
— Me emme ole koskaan pelänneet mitään, emmekä me pelkää nytkään, sanoi isä. — Mutta aina on hyvä valmistautua kaiken varalta.
Ja sen vuoksi he pitivät partioharjoituksiaan aivan joka päivä ja saavuttivat sellaisen taitavuuden, että olisivat päässeet korkeimpaan luokkaan partiojoukossa, jos nyt olisi tutkinto pidetty, niin he osasivat juosta, antaa merkkejä omalla kielellään ja olivat saavuttaneet aivan ihmeellisen taidon vakoilussa.
Äiti Kiljunen oli kotona ottamassa tietoja vastaan yhdessä Plätän kanssa, kun isä ja molemmat pojat kier-
