Sivu:Suomi 34 18 09 1847/2

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tätä sivua ei ole oikoluettu


[s. 2]Karoliina (sivullapäin itteksensä). Osaa mar se poika oikeen Nais-ihmisenä olla! (ääneensä). Mutta älkää kauvan viipykö!

(Luutnantti ja Loviisa meneevät ulos).


[s. 2]

Kahdeksas Kohtaus.

Karoliina (yksin).

Hah, hah, hah! Oli mar hän Kallellen oikeen nöyrä ... tuskin oli minua enää näkevänänsäkkän ... Mutta älkää huoliko, hyvä Luutnantti, kyllä siitä lakkaatte, jahka saatte häpiäksenne nähdä ketä olette simaillut. Mutta kuin petos ilmaantuu sittenkös minä vasta nauran ja pititän. ... Mutta tekisi sentään mieleni tietää, kuinka he tuolla oleskeleevat; -jos tuo myrkyn elävä saa Luutnantin rakastumaan itteensä. ... Hah, hah, hah! Koska minua oikein naurattaa! mutta naurettava se onkin, kuin mies miestä naiskentelee. ... Jos nyt panen Ullan heitä, kattomaan. (huutaa). Ulla! ... Ulla!



[s. 2]

Yhdeksäs Kohtaus.

Karoliina. Ulla.

Ulla (tulee sisällen).

Karoliina. Vaikk’ei kennenkän tulisi käydä kuultelemassa, niin ei tämmösissä erinomasissa tapauksissa ole sillä sentään suurta väliä, vaikka vähän kuultelisi ja kurkisteliskin ... juokse nyt siis, Ullaseni, hiljaa varpaisillas, kummankan huomaamata, tuohon lähimmäiseen tammistoon, kattomaan mitä siellä askaroitteevat. He istuuvat, luullakseni, ruohopenkillä, oikialle puolen kryydimaata. Joudu sitten takasin juttelemaan minullen näkös ja kuulos. ... Joudu nyt joudu, että saamme nähdä, kuinka tuo poika on naisena luonnistunut?

Ulla. [k]yllä, varsin mielelläni, oitis oikopäätä. (juoksee).



[s. 2]

Kymmenes Kohtaus.

Karoliina. (yksin akkunassa).

Tuolla Ulla nyt menee köyryssä seljin kyttäämällä kun kissa hiirtä. ... Siihen työhön neittyet oikein halullisia ovat: siihen ovat oikein luonnikkaitakin, jonka vuoksi ei heitä siihen tarvitte kahdesti käskeekkän. ... Oikeen arvasinkin; he olivat menneekkin ruoho-penkillen ... Jo Ulla on takana. ... Oi jos minä nyt olisin Ullan s[...]jassa, että saisin omin korvin ja silmin kuulla ja nähdä, jos Kalle saa tuon kylmä-kiskosen Luutnantin itteensä rakastumaan. ... Mutta, kah! ... jopa Ulla juoksee hyssyttää takasin ... Olisko Kalle jo sill ä välillä saanut sen myöntymään, jota en minä paremmilla lahjoillani ole saanut edes onnahtamaankan! ... Ohhoh? jopa sitä siinä olisi ihmetelläkkin.



[s. 2]

Yhdestoista Kohtaus.

Karoliina. Ulla.

Ulla. Hah, hah, hah!

Karoliina. Noh, mitä nyt? ... sano, sano kiiruusti! Ulla (lyö käsiänsä yhteen, ihmetellen). Voi, voi! ... Ettepä uskoisi, hyvä Mamselli, kuinka nuo mies-väki ovat herkkiä: kuinka pian niiden sydän syttyy varsin ilme-valkiaan kuin rohtimet ... He olivat ruoho-penkillä, kuin sanoittekin. Luutnantin äänen kuulin jo puoli matkassa. Mutta sielläkös hän Kalle Majisterillen oikeen sydämmensä salaisudet ilmoitti ...

Karoliina. Kuinka? ... joudu nyt puheissas!

Ulla. Kalle Majisterin penkillä istuessa halasi Luutnantti häntä polvista, sanoi rakastavansa häntä sydämmensä pohjasta, eikä voivansa elääkkän hänetä: sanoi olevansa ijankaikkisesti onnettoman, jos ei Kalle häneen suostuisi, häntä rakastaisi ja ijäksi olisi hänen omansa -- niinkuin hänkin lupaisi olla ainian, palavalla rakkaudella ja uskollisuudella, Kallen oma ... Voi, hyvä Mamselli! kuka niitä kaikkia niin muistaa sanasta sanaan matkia.

Karoliina. Ole vai! ... luulekkos minun semmosia uskovan?

Ulla. Asia on tosi, jos uskotte taikka ei.

Karoliina. Mene tiehes! ekkös luule kurias ymmärrettävän? ... Kalle on lahjonut sinun semmosia juttelemaan, saadaksensa minulta kaksisataa Riksiä; mutta älä luule minua niin höllä uskoseksi.

Ulla. Semmoseksiko minun luulette?

Karoliina. Kyllä Neittyet tunnetaan.

Ulla. (itteksensä sivullapäin). Älköön huoliko, koska hän minun vihotti, niin kyllä myös suuni kiini voin pitää. Nyt ei hän minulta saa enää mitään tietä. Muuton olisin ilmoittanut hänellen koko asian, mutta nyt en enää sitä tee; käyköön sitten syteen taikka saveen.

Karoliina. Jos toisten leikkiäkin tahdot puhua, niin tee sitä vähän siivommalla lailla ... Mutta jääköön se nyt sillensä, koska Luutnantti näkyy tulevan.

Ulla. Saadaan kysyä häneltä, puhunko totta taikka valehtelenko?

Karoliina. Tästä et saa Luutnantillen sanaas lausua; taikka hän luulisi pitäväni polvi-halauksellansa väliä. Luulisi sitä kadehtivani.

Ulla. Ettekö sillä sitten väliä pidäkkän?

Karoliina. Jos hän sisarenipoikaa pyytää naidansa? (nauraa).

(Jatketaan).