Sitka,
Ja maita muita siihen kuuluvia;
eli Venäläisten aseuntumista länsi-puolella
pohjois-peätä Amerikan
Moni on jo teistä ehkä kuullut puhuttavan tästäki, toisella puolella meijän moalimata löytyväisestä paikasta — liijaksikin koska sinne nykyisinä aikoina on joutunut paljon Suomalaisiaki. Niin koska on nytkin lähetetty meillen, tähän Suomeen pantavaksi, muutamia heijän sieltä tulleita Suomeksi kirjoitettuja kirjoja, niin kahomme soveliaaksi, muutamalla sanalla, ensin, ilmoittoo joita kuita tietoja näistä kaukaisista maista — hyväksi heillen jotk’ eivät ouk heistä vielä kuulleet niin mitään. Näihen tarkemmihen tietojen soamisesta, monesta meillenki ennen tuntemattomasta asiasta, tuloo meijän kiitoksella mainitak muutamaa siellä jo seihtemättä vuotta asunutta moamiestämme, joka, omin silmin kaikkia nähtyänsä, ystävällisesti on niitä meillen kertoillunna. Ja jonka puheet olemme tässä pistäneet kirjaan.
Venäjän valtakunta, joka on muista suurin mikä moailmassa löytyy, ylettyy itäiseenpäin — aina lähes pohjos Amerikkaan. Jonka pohjoisemmasta peästä ainoasti kapea salmi, nimeltään Behringin tahi Cookin-salmi, häntä eroittaa. Kuitenkin on tämä salmen paikka — joka, yhänneppäin, yhisteä Pohjoisen Jeä-meren Etelä-meren pohjoisemmassa peässä löytyväisen Kamschatkalaisen meren kanssa, ja, toas toisappäin, eroittaa Aasiata Amerikasta -niin ylhäisessä pohjoisessa, että on aivan Pohjanperän piirin alla (under norra pol-cirkeln) eli samalla arvaten ilman rinteella[1] kuin on Torneo, Suomenmoassa. Jonkapa tähen ei myös käyk sitä tietä matkustaminen paremminkaan kuin meijän Lapinmoassa; Reissuvaisten, jotka sitä tietä pyrkiivät Amerikkaan peästäksensä, täytyy sentähen toisella kohalla kulkea poikki meren. Hyö lähtöövät muka Ochotskiin, joka on viimeinen Venäjän-puolimmainen, meren rannoilla tavattava, kaupunki; ja joka Behringin salmesta kantaa 250 peninkuorman peähän lue-etelään, eli samalla ilman rinteella (vid samma parallel) kuin on Helsinki, meijän Suomenmoassa ; tästä — kussa jo 500 peninkuorman leviä meri eroittaa näitä moailman manterita, voan jossa mainio pitkä juoni, suuria, korkiavuorisia, ja tuli-vuoren luontoisia, meren-soaria, näytteä ennen vanhuuteen heijät vielä kerran yhistäneen -- purjehtiivat toisesta moaliman osasta toiseen[2]. Tämä armotoin pitkä juoni, toinen toiseesek perätysten luotuja, meren soaria — joista ne Aasian puolella kuuluvaiset mainitaan Kuriililaisten soaristoksi (arkipelag), ja ne Amerikan puolimmaiset toas Aleuttilaisten soariloiksi — eroittaa toas tätä ennen mainittua Kamschatkalaista merta, pohjoisessapäin, Tyyneestä merestä, etelässä; ja on vielä eteläpuolella näitä soariakin, kuin männään Ochotskin kaupunkista, Sibirian itäisiltä ilmoilta, Sitkaan, Pohjois Amerikan luoteisilla
äpräillä[3]
- ↑ Ilman tahi ilma-luonnon rinnek (rinnet) eli piiri, latitud, polhöjd, paralleel; — Päivän tahi puoli-päivän rinnek (eli piiri), longitud, middagshöjd, meridian. — Pohjan tahi pohjan-perän (eli pohjan-peän) piiri, tahik rinnek, norra pol-cirkeln.
- ↑ Nyt ovat täksi tarpeeksi valihteneet toisen sopivaisemman paikan, nimeltä Ajan, joka Ochotskista kantaa vielä 400 virstoa etelämpänä, ja josta nyt lähetään merelle.
- ↑ Se on juuri näissä vesissä kussa, vuosittain 600 tahi 700 toisinaanki 800 alusta, muista maista ja kansoista kaikellaisista, kalastaavat niitä isoja meren kapeita, jotka Valaskaloiksi mainitaan; joista suurimmat ovat kaksi kymmentä syltä pitkiä, 20 kyynärätä ympäriltään paksuja, ja josta kustakin toisinaan on soatu 100 tynnöriä keitettyä ylystä, kuuta, eli sulattua rasvoo (traania). Kukin semmoinen laiva tarvihtoo vähimmäkseen soaha 35 seittyistä kalaa, vuuessa, soaliiksensa, jos siitä jonkun voiton toivoisivat. Millä semmoiset kauheat parvet, suuria meren kummia, henkeänsäk siellä elettäävät — kysyy ehkä moni teistä. Ne eleävät kaloilla, joita mättäävät mahansak täyteen -niin mahottomasti paljon, jott’ ei sitä yksikään voi arvata. Erinomattain nielöövät näitä silli-kaloja, joista siellä kuuluu olevan niin armottomasti, että missä heijän parvet voan kulkoo niin on meri, monen peninkuorman peässä, juuri kuin vellinä. Eikä tarvihtek Valaskala muuta kuin suutansak. avaista, tätä hirmuista kitaansak — jonka alaleukapieleksellä oisi sioo 80:llä miehellä seista, ja kolmilaitanen venek, miehineen päivineen, sopisi solkenaan laskea kulkustaan alas — niin silloin jo nielöö tynnörittäin näitä silliä mahaansak, poisi ruiskuttaissaan liijan vein kahesta henkireijästä peä-laissaan, jotta nousoo, suurella pauhinalla, monta syltä taivaaseen kohti. Eikä nämät murhamiehet, lie sillin ainoat hätyyttäjät, tuhansia meri-kontioita, ja muita hirmuisia vesi-eläimiä, on luotu heijän surmaksi. Ihminenki, joka on kauhin syömäri kaikista, ottaa heistä osansak. Tok’ eivät tahok sen puolimmaiset ihmiset paljon huolia tästä silli-kalasta, jota ne kahtoovat halvaksi, parempia soahessa, ja jota tappaavat sillä lailla että, veneitänsä soutaissa, perä-mies, melallaan, jonka terän syrjät, molemmis puolin, ovat piitä ja väkiä (okaita) täynnä — survaisoo veteen, jollon hään, joka kerta, ylös-kohottaissaan, nostaa siihen tarttuneita silliä veneeseen. Näillen vesillen aikoo nyt Turussa ja Helsinkissa 40:ltä osakalta äsken asettu Valaskalan pyytö-kunta, lähetteä muutamia varsinnik sellaiseen kala-soaliisen varuistettuja laivoja, joihen kustentamiseksi, ja aina täksi tarpeeksi voimassaan pitämiseksi, voaitaan 200,000 Ruplaa Hopeessa, vara-rahan asettimeksi (grund fond) eli 5,000 Ruplaa Hopeessa kultaki osakalta. Puolen tästä on jo Venäjässä asetettu PohjoisAmerikkalainen kauppa-liitos (josta kohtaki tullaan enemmän puhumaan) ottanut maksoaksensa, ja toinen puoli on otettu Suomalaisilta kauppa-miehiltä, jotka uskaltaavat tähän omaisuutensak. Voan mitäppäs hyö lähtöövät sinnek, sen matkan peähän, Valaskaloja hakemaan? Soapihan niitä, lähempänäki, vähemälläki vaivalla. Äsken on muuan semmoinen vesi-veitikka oikeen tullut tähän kaupunkin rantaan (?) ikeänkuin sanomassa ”tervek tullaksenne!” eli lieköhään voan ilman tullut tänne kahtelemaan muka näitä meijän laitoksiamme?