Sivu:Suomi 35 25 09 1847/4

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tätä sivua ei ole oikoluettu


[s. 4]voan eläävätten enimmästi kuivasta lihasta. Tultuani Jakutin moahan tapahtui kerran ettämä kiirehin paremmin soutamaan; niin sanoi yksi: ”ei, hyvä herra, myö jakseta; kolmeen kuukauteen ei leipää ou maistettu.” Se kävi niin syämmelleni, että kohta käskin palveliani laittamaan ruokaa, ja panin miehet atrioitsemaan. Siitä lähtiin syötin aina soutajani. Tultuani Jakutskin kaupunkiin, sain kuulta että hyö enemmän viinaa rakastaavatten kuin leipeä. Jakutskista reissusin minä tuhatta kolmetsataa virstaa, aivan selkä-hevoisilla, Ocholskin nimiseen kaupunkiin; joka on sen suuren Itäisen meren rannalla. Se matka oli sanken huonoa tietä, — niin huonoa että sitä ei toinen voi ajatella, paihti se joka reissua. Vetelät suot, hirmuiset vuoret joihenka peällä vielä Heinäkuun lopulla oli täysi lumi. — Lakso-paikoja kulettiin, mutta aurinkon helteistä suli lumi vuorten peältä, josta suuret joet synty laksoloihin, mitkä tekivätten reissuavaisten kulun työläksi. Seihtemänkymmenen peninkuorman matka oli moa täytetty vuorten kukkuloilla. — Missä vähänkään isompi moan kappale on laksossa — niin että siinnä hevoiset, ainoastaan kesällä, taitaa elää — siihen on kohta kestikievari rakettu. Mutta sen-kaltlaisia laksoja on niin harvassa, että kestikievarin väliä on usiasti yli kaksikymmentä peninkuormaa. Kumminkin matkustaa tätä tietä, eli reissuavat Ochotskin tietä, joka kesä, monia kymmeniä tuhansia hevoisia; sillä kaikki mitä ihmiset Ochotskin kaupunkissa tarvitsee, ruoka ja voate, tuuaan Irkutskin kaupunkista, ensiksi, jokea myöten, Jakutskiin; ja siitä, selkä-hevoisella. Koska asukkaita ei ole Ochtoskin tiellä, muuta kuin kestikievari-paikat, niin on se mahtotoin että talvella tietä auki pitää, lumen paljouten tähen, sentähen kulkeevat he silloin koirilla. Viis koiraa on vähin, ja 12 enin, kuin valjastetaan rein eteen, ja niillä sanoovat kulkevansa 16 peninkuormaa päivässä; sentähen maksetaan,teällä, koirasta enemmän kuin hevoisesta. Hyvästä koirasta maksetaan 150 Ruplaa, ja hyvästä hevosesta ainoastaan 25 rup. Se olkoon nyt lyhykäisyytessä sanottu siitä tuhannesta ja viijestä kymmenestä peninkuormasta jotka olen matkustanu — Jumalalle olkoon kiitos, niin terveennä että ihminen ei taija parempata terveyttä haluttaa. Ihmeellinen kyllä ettei ikävyys, ja matkan pituus, ole tehnyt minua levottomaksi ja murheelliseksi. Ainoastaan Juhannus-päivänä, kuin matkustin sitä huonoa Ochotskin tietä, niin ei sukulaiseni ja Honkosen raitis tupa, jossa tiesin heijän kokontuneen, kauvaks joutunut mielestäni. En hirviä sanoakaan kuinka paljon olisin maksanut, jos yheksi vuorokaueksi sinne olisin heitetty. Mutta sitten, hevoisten syöttäissä, otin saarna-kirjan ja, ikävissäni, luvin sen päiväisen soarnan, niin ikävyys katois ja — matka oli ainoastaan mielessäni. — Ochotskissa tapaisin minä Kuvernöörin ja sen Suomen papin, jotka tähän asti olivatten Sitkassa ja nyt reissuvat kotimoallen, Suomenmoahan. Suuresti kiittivätten he elämätä siellä, joka kyllä oisi iloista kuulla. Ochotskista aivon minä kirjoittaa teijän tykönne, ja tultuani siihen sanottiin siinä viivyttävän 14 päiveä; mutta kahen päivän perästä tuli niin pikainen lähtö, että kello 8 oamulla tyköönsanottiin, ja kello 12 piti oltaman laivassa. Jo pelkäisin minä, ettei tänä vuotena eneän soavani teille tietoa; mutta sanottiin siitten että vielä, pikimältäin, käyvään tämän moan pinnassa, ja siitä soa kirjan lähettää. Nyt, kiikkuissa suurten oaltoihen selässä, tätä kirjoittelin.

Kaikki ihmettelivätten, Ochotskissa, kuinka minä, yksinäni, olen taitanut reissuta aina Pietarista; ja Sitkan entinen kuvernööri sanoi: ei yhtään olis ollut ihme, jos etten koskaan Ochotskin kaupunkia olis nähnyt; hän tunsi tien, joka ennen oli kulkenut. Minusta on vielä ihmeellisempi että, ehkä kuinka ensi kartaa olen merellä, ja sitä suurinta merta olen jo kuusi päiveä kulkenut, en kumminkaan meri-tauvista mitään ole tietänyt. Kaikki muut, jotka ensikertaa olivatten teällä laivassa, niin heillä on ollut sanken raskaat päivät. Minun luontoani hyö kaikki ihmettelivät. Kiitos olkoon sen eestä Jumalalle! kuka minua teällä hoitelis, jos kipeeksi tulisin? — Vieras on kansa, ja vieras heijän kielensä. -

Tässä lähetän minä sinulle, rakas suoverini Aatami, kaksi kymmentä-viis (25) Ruplaa Hopia-rahassa. Ole niin hyvä ja tievusta Kantalan luutnantilta — kellä se velka-kirja on, jonka minä olin Melenin elikkä Roscherin rouva vainajalle velkaa, ja lunasta se pois. Sitä on peä-velkaa neljäkymmentä (40) Riksiä paperissa; ja siitten tulee kaheksan vuoen inträssi, joka velka teköö yli-summaan seihtemänkymmenen Ruplan paikoille, paperissa. Mitä ylitte on tässä rahhasa, niin ole hyvä ja anna minun veljelleni Jannelle — hänellä on suuri perhe, eikä peltoa kasvamassa. Olisin ilo-syämmellä enemmänkin hänelle lähettänyt, mutta velkojani täytyy suorittaa. Reissu-rahastani olen soanut niin paljon seästöön, että jo 300 Ruplaa Hopeessa lähetin Suomen moahan.

Yhen sanken tärkiän asian tahon minä panna sinun syämmes peälle, minun hyvä suoverini Aatami — että sinä pität isällisen murheen sisari-vainajan Eera Sohvian pojasta. — Sen olen minä luvannut tehä; mutta näin olen nyt kauvaks joutunna. Jos en minä roi kulunkiloitais palkita, elikkä jos minä laimin lyön, niin Jumala palkitkoon. Minun lupaukseni kumminkin on, että ei sinun pitä turhaan vaivaa näkemän. Kauniisti opetti häntä sisari vainajani, jonka usein salakättä kuulin. Sano sentähen hänelle minulta paljon terveysiä, ett’ei hän unhota äitiinsä kauniita opetuksija. Ensimäisessä kirjassa, jonkas minulle lähetit niin anna kaikella muotoa minun soaha tieto, kuinkas olet hänen kanssansa mänettänyt. Eeva Sohvia vainajan kammariloita ei pitäis myötämän eikä kennenkään niissä, hyyrillä, asuman. Se vähänen summa, jonka muut niistä maksais, niin jaksanhan minäkin, Jumalan avulla, sen tehä. Ne olevat Pappa vainajani huoneet, ja sisar-vainajani on ne jo kerran soanut rahalla lunastaa; minä tahon ne viimmein lunastaa, ylösrakennuttaa, ja yhen suven niissä asua; jos Jumala suo elinaikaa. Katso ainoastaan perään, että ei katot vuota, ja huoneet sillä lavalla mätänee.

Toisen asian tahon minä panna kaikkein sukulaisteni peälle, nimittäin: että te kirjoitatte minun tyköni, tulevana talvena Helmikuussa. Ajatelkaat kuinka raskas se minusta olis, että kuin posti tulee Amerikkaan ainoastaan kerran vuoessa, ja en sillonkaan sais sukulaisistani mitään tietoa. Sentähen älkäät unhottako minua, joka kaukana olen kotimoastani, vaan antakaat tietoo — ensiksi, kaikkein sukulaisteni elosta ja elämästä, ja, sitten, milä muuta uutta Suomessa kuuluu. Antakaat myös tieto mitä ihmiset on sanoneet, kuin kuulivat minun muutostani; minä luulen että moni on sanonut, velkojansa se mäni pakoon, — mutta jos Jumala antaa minulle parikaan ajastaikaa elon aikaa, niin kukaties toisin sanoovatten. Tässä seuraa, yhen lapun päällä, minun kirjani päälle-kirjoitus, venäjän kieleksi; älkäät hukatko sitä. — Antakaat siitten jonkun kirjoittaa peälle-kirjoitus, sen lapun jälkeen; jos ei muut — niin kyllä vallesmanni on niin hyvä ja tekee sen.

Olis minulla ollut paljon kirjoittamista matkastani, ihmisistä ja heijän olostansa, ja niin eispäin; muutta neljän vuorokauen sisällä en ole taitanut kirjoittaa, sillä tuuli ja aallot on laivaa keikuttanut, ja kohta lähestyy aika että kirja pannaan postiin. Sanokaat terveyksiä kaikille ystävilleni ja vanhoille tuttaville! — Jos minä elän, niin ajastajan perästä annan tieton itestäni.

Onni ja terveys, rauha ja rakkaus, olkoon teille kaikille Jumalalta runsaasti lahjoitettu! sitä toivottaa syämmestä teijan rakas veljenne ja lankonne, itäisellä moalla kuljeskeleva

Gabriel Plathán