Sointuja
| Sointuja Kirjoittanut Gustavo Adolfo Bécquer |
| Suom. O. J. Tuulio. |
X.
[muokkaa]- Sykähtää ilman ituset, nuo pienet,
- äkisti ilmi liekkiin lehahtaa,
- kas, kultasäihkeet sinkoo, peittää taivaan,
- ja vavisten jää odottamaan maa.
- Säveltä jostain virtaa, siiven siukeet
- ja suudelmien suihke aaltoaa.
- Huikaistuu silmä... Mikä ihme täällä?
- – Lähestyy rakkaus!
XIII.
[muokkaa]- On silmäs sininen, ja hymyillessäs
- sen heleys on heijastusta laineen,
- jok’ alla välkkyy siintelevän aamun
- kun meri herää.
- On silmäs sininen, ja milloin itket,
- kimaltaa kuultavana siinä kyynel,
- niin heleä, kuin teräll’ orvokin
- on helmi kasteen.
- On silmäs sininen, ja siitä milloin
- sädehtii aatos, niin kuin piste valon,
- kuin lahja taivaan on se ainokainen,
- kuin ensi tähti.
LIII.
[muokkaa]- Sun räystääs alle pääskyt tummat varmaan
- pesänsä rakentavat uudestaan,
- kuin silloinkin ne siivin ilakoivin
- lyö samaan ikkunaan;
- vaan nuo, jotk’ ennen hiljentyen kiiti
- suloas, onneani katsomaan,
- nuo, jotka omat nimemmekin oppi,
- ne poiss’ on ainiaaks.
- Myös kotipihas muurit kyllä jälleen
- rehevä kuusama tuo kaunistaa,
- ja ehtoisin kai vielä viehkeämmin
- sen kukat aukeaa.
- Vaan kukkaset, nuo kasteen herkistämät,
- ne joissa hartaan helmen hohtavan
- me näimme niin kuin aamun kyyneleenä
- – ne poiss’ on ainiaaks.
- Soi korviis kenties kerran uuden lemmen
- taas tunnustukset uudet, hehkuvat,
- ja rintas sikeästä uinailustaan
- voi havahtua taas.
- Vaan unohtuen, vaiti, polvet maassa,
- kuin alttarilla Herraa palvellaan,
- sua niin kuin silloin minä – ei, ei kukaan
- sua niin voi rakastaa!
Lähde: Espanjan ja Portugalin kirjallisuuden kultainen kirja. 1954. Toimittanut Tyyni Tuulio. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo ja Helsinki.