Sokia

Sokia. Suomennettu Runebergin laulusta, Kung Fjalar 4:s laulu. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

Jo valkenee Morven koi,

Ja kukkulallansa harmoituu

Morannan torni, sen alla

On huurun huokuva mer’

Oihonna, viel ei sua näy’,

Kuin viivyt aaltojen neiti nyt?

Jo nouse, vuottaa Moranna,

Sä vanhan silmänä oot.

Ei haihtuvaks’ yön hän nää’,

Ikuinen yö ompi silmässään,

Ei morsius kasvoja maansa

Nää suuta antaessa koin.

Van tuuloset virvonneet

Hän tuntee torninsa ikkunoin,

Ja kuulee alkavan pauhun

Veslintuin lennosta myös.

Ja aaltojen paisunnon

Hän tornin juuressa kuulee: ”hoi!

Oihonna, nouse jo, tyttö,

Mä päivän kuulen jo nyt”.

Ja aaltojen neitonen,

Tuo Morven tunturein valke’us,

Nyt rientää ruhtinaan luoksi:

”Moranna, tervehty oo!

Mä rannalla Eroonan joen

Näin eileis auringon nukkuvan,

Ja siellä mieluvin silmin

Mun löysi hiljanen yö.

Niin kauvemmin viivahtyi,

Oihonna, metsällä uupunut;

Hän unten seuroissa, taatto!

Siis kauvas unhotti sun.

Van Dunhormon nastatkaan

Ei välky, vastapa ruskoit puut.

Kuin kutsut nyt minun, armas,

Jo ennen Aamun sun luo?”

Nyt kätteli lempeimmin,

Tuo vanhus neittä ja lausu näin:

O, tullos armias koitto

Ja Shelman valkase yö.

Sä päiväksi tullos vaan

Ja silmäis koitolla synke’ys

Mun iltain tullessa poista

Ja simäin valkase viel!

Kun illalla pilven näät

Sä taivaan tähtihin haihtuvan,

Valaistu ruhtinas Shelman

Pois rientää reunalla sen.

Ja maatansa katselee

Kaukaista, muistellen aikaa myös,

Kun paisteen kullalla voisi

Sen kummut vilkkuva kuu.

Lähde: Kanawa 12.5.1847.