Sokia

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sokia.
Suomennettu Runebergin laulusta, Kung Fjalar 4:s laulu.
Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


Jo valkenee Morven koi,
Ja kukkulallansa harmoituu
Morannan torni, sen alla
On huurun huokuva mer’
Oihonna, viel ei sua näy’,
Kuin viivyt aaltojen neiti nyt?
Jo nouse, vuottaa Moranna,
Sä vanhan silmänä oot.
Ei haihtuvaks’ yön hän nää’,
Ikuinen yö ompi silmässään,
Ei morsius kasvoja maansa
Nää suuta antaessa koin.
Van tuuloset virvonneet
Hän tuntee torninsa ikkunoin,
Ja kuulee alkavan pauhun
Veslintuin lennosta myös.
Ja aaltojen paisunnon
Hän tornin juuressa kuulee: ”hoi!
Oihonna, nouse jo, tyttö,
Mä päivän kuulen jo nyt”.
Ja aaltojen neitonen,
Tuo Morven tunturein valke’us,
Nyt rientää ruhtinaan luoksi:
”Moranna, tervehty oo!
Mä rannalla Eroonan joen
Näin eileis auringon nukkuvan,
Ja siellä mieluvin silmin
Mun löysi hiljanen yö.
Niin kauvemmin viivahtyi,
Oihonna, metsällä uupunut;
Hän unten seuroissa, taatto!
Siis kauvas unhotti sun.
Van Dunhormon nastatkaan
Ei välky, vastapa ruskoit puut.
Kuin kutsut nyt minun, armas,
Jo ennen Aamun sun luo?”
Nyt kätteli lempeimmin,
Tuo vanhus neittä ja lausu näin:
O, tullos armias koitto
Ja Shelman valkase yö.
Sä päiväksi tullos vaan
Ja silmäis koitolla synke’ys
Mun iltain tullessa poista
Ja simäin valkase viel!
Kun illalla pilven näät
Sä taivaan tähtihin haihtuvan,
Valaistu ruhtinas Shelman
Pois rientää reunalla sen.
Ja maatansa katselee
Kaukaista, muistellen aikaa myös,
Kun paisteen kullalla voisi
Sen kummut vilkkuva kuu.


Lähde: Kanawa 12.5.1847.