Sortunut kantelo

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sortunut kantelo.

Kirjoittanut Esa Paavo-Kallio


Ennen miesi kaihomielin
Polvilleen sen loi,
Sormet liikkui, liekui kieli,
Honkakoppa soi,
Nyt on miesi mullan alla,
Kannel rauska pihamaalla.
Noin se katoo kaunis, jalo,
Totuus kestää vaan,
Sit’ei voimakkainkaan palo
Saata hoipumaan;
Tyyntyy laulun, soiton virta,
Hakkaa, hakkaa ajan pirta.
Runotarkin ihastunna
Ajan mettä juo,
Aatteet jos lie kulununna,
Uutta luopi tuo,
Vaan ei kaatunutta raukkaa
Aikakaan voi enää auttaa.
Tuolla, tuoll’ on laulajalla
Uusi koti jo,
Tähdet tuikkaa yllä, alla –
Siellä kantelo
Laulaa laulun raikkahamman,
Kaijun laatii korkeamman.
Siellä köyhä laulajakin
Morsiamen saa,
Tääll’ ei saanut, vaikka haki,
Honkakoppaa vaan
Täällä ihaella koitti,
Onton sydämmensä voitti.


Lähde: Paavo-Kallio, Es. 1886: Honkakannel 1: kielten viritys. Oulu.