Sosialismin voittokulku

Sosialismin voittokulku. Kirjoittanut Olavi Puro

Nokisin kourin ja ryysyissä, hartiat kuurussa työstä,

Rinnoissa toivoton tunne ja katse kuin synkästä yöstä

Koneiden äänessä kuihtuen seisovat miehet ja naiset,

Seisovat päivin ja öisin;

Työssä on luonto ja ihmisen henki ja ruumis ja maiset

Mahtajat tuimasti käskee – ja niillä on kourissa kultaa,

Jossa on mahtava voima, min tehosta ihmiset multaa

Orjina kumartavat – kuin kevään hentoinen kukka

Raivoista myrskyä pohjan, mi sille on kauneuden hukka

Ja elämän tunnoton turma.

Mutta kun orjuutta tuntien nääntyvät raatajat kurjat,

Ja sydän-tuskista murtuen kärsivät kohtalot nurjat

Kun jo on toivehet laannut ja elo on musta ja synkkä

Ja kostolle sydämet sykkää –

Niin kuni enkeli taivaasta saapuvi punainen viesti,

Saapuvi lohtua tuoden ja poistavi orjuuden tunnon,

Toivehet uusiksi luopi ja herraksi nostavi kunnon,

Voittavi veljeyssorron ja ihmisen oikeudet nostaa

Vallaksi ylitse kaiken ja kansoille vapauden ostaa

Avulla oikeuden voiman.

Ryskyvi vankilan portit ja kahlehet kylmästi kalskaa,

Kaikuvat komennushuudot ja rikokset syömiä kalvaa;

Vapautta kaihoovat rinnat ja oikeutta huutavat huulet,

Kyynelet silmiltä vierii.

Joilta on kuivunut kyynel, sen kiroovan niitä sä kuulet,

Joilla on käskijävalta ja jotka voi helposti poistaa

Kahleihin johtavat syyt, sekä tuskat ja kyynelet voittaa.

Vaan punaviesti se sielläkin toivoa rintoihin luopi,

Pimeän päiväksi saapi ja lämpöä kylmähän tuopi

Rankaise ei, mutta ohjaa.

Sodassa kanuunat paukkuu ja granaadit vinhasti lentää,

Muurit ja kalliot halkee ja pirstoina ilmassa sinkuu,

Hurjasti kalskovat miekat ja pistimet tuhoa tuovat

Ja tanhuat hurmetta juovat.

Vaan punaviesti kun rakkauden kylvävi kansojen syömiin

Poistavi sotien syyt, sekä rauhalle ihmiset kantaa

Tavaat, voimat ja taidot – sen kaiken, min sodat nyt valtaa

– Rauhalle sykkivät syömet, ja rauhalle raikuvat soitot,

Rauhan ja rakkauden töillä ne toisista suurimmat voitot

Voittavat kansat ja vallat.

Kirkoissa kaikuvat saarnat ja virsien häminä kuuluu

Oppiinsa piintynyt pappi se kansaan, mi ”synnissä” uinuu,

Valtion uskoa takoo ja oppinsa orjaksi painaa

Sydänten aatteet ja tunteet;

Koulussa oppilas nuori jo päätään ja mieltänsä vaivaa

Miettien uskonnon voimaa ja autuuden oppien syitä,

Joita ei ymmärrä vielä ja joista ei enempi tiedä

Kuin siitä soitosta tuulen, mi hongissa kaihoten huokuu.

Siksipä tylsyvi mielet ja aattehet alhaalle painuu

Kuihtuvat henkiset ruusut.

Vaan puna-aattehen voima se kukkia kylvävi siihen,

Jossa jo ohdake kasvaa ja voittavi kukkien taimen.

Myöskin se korpien kätköihin, joissa jo kuolema vartoo

Valon ja elämän tuopi.

Ja tämä punainen viesti se niitäkin auttaa ja holhoo,

Jotka on heikot ja hennot ja rakkauden ohjausta vailla.

Jaloutta uhkuu sen töistä, se tekee ne hellällä lailla.

Siellä on ruumiin valo ja sieluna rakkaus suuri,

Vapaus henkensä lähde ja oikeus töidensä juuri.

Ja siinä on kansojen onni.

Näin puna-aate se voittaa ja riemuiten kulkevi maiden,

Merien, ilmojen kautta ja huutavi kuultavaks’ kaiken:

”Kansa on valtias yksin ja maa on sen yhteinen äiti

Ja kaikkien yhteinen aarre.

Ottaos käsiisi hallinto siis, siinä korkehin mahti!

Silloin se poistuvi vasta, se pimeys ja kuoleman varjo,

Harvojen vallan mi peittää ja kansoille onnen on alho.”

Tää puna-aate se yksin voi valoa varjoihin luoda,

Vapautta lietsoa mieliin ja sieluihin onnen tuoda –

Se on maailman suojelushenki.

Lähde: Eteenpäin 16.7.1907.