Sota-urhot
| Sota-urhot. Kirjoittanut Heinrich Heine |
- Sota-urhoa kaks käy matkahan
- Pois vanginta Venäjänmaalta.
- Mut ennenkun ehtivät Ranskahan,
- Tie tuntuvi tuskikkaalta.
- Heill’ ilmasi ihmiset surkein suin
- Nyt Ranskan hukkaantuvanki,
- Kun on kera joukkojen voitettuin
- Myös keisari, keisari vanki.
- Täst’ itkevät kumppanit huolissaan,
- Kun sainehen sanoman saavat.
- Yks’ oihkivi: ”Voi mua! arvistaan
- Taas aukesi entiset haavat!”
- Ja toinen lausuvi: ””Mieleni sois
- Mun myöskin kanssasi kuolla,
- Jos mull’ ei vaimoa, lapsia ois,
- Joit’ eivät vierahat huolla.””
- ”En surre ma vaimoa, lapsiakaan,
- Miel’ etsi nyt korkeammanki;
- He käyköhöt mieroa astelemaan –
- Mut keisari, keisari vanki!
- ”Suo mulle sa palvelus viimeinen:
- Jos kaikki nyt päättyvi vaiva,
- Vie Ranskahan ruumis raukeinen,
- Kotimaahan hautani kaiva.
- ”Ja arkkuun laske sa rinnallein
- Tää merkkini urhontyölle;
- Pane myöskin pyssyni vierellein,
- Ja miekkani solmia vyölle.
- ”Näin täydessä asussa vuottelen;
- Yövahtia kestävän luulen,
- Siks’ että mä kanunanjyskehen
- Ja orhien hirnuvan kuulen.
- ”Kun haudalle keisari ratsastaa,
- Ja huomaan joukkojen ahdon,
- Niin nousen, ja silloin puolustaa
- Ma keisarin henkeä tahdon!”
Lähde: Heine, Heinrich 1887: Runoelmia. Suomentanut Oskar Uotila. G. W. Edlund, Helsinki.