Siirry sisältöön

Sota-urhot

Wikiaineistosta
Sota-urhot.

Kirjoittanut Heinrich Heine


Sota-urhoa kaks käy matkahan
Pois vanginta Venäjänmaalta.
Mut ennenkun ehtivät Ranskahan,
Tie tuntuvi tuskikkaalta.
Heill’ ilmasi ihmiset surkein suin
Nyt Ranskan hukkaantuvanki,
Kun on kera joukkojen voitettuin
Myös keisari, keisari vanki.
Täst’ itkevät kumppanit huolissaan,
Kun sainehen sanoman saavat.
Yks’ oihkivi: ”Voi mua! arvistaan
Taas aukesi entiset haavat!”
Ja toinen lausuvi: ””Mieleni sois
Mun myöskin kanssasi kuolla,
Jos mull’ ei vaimoa, lapsia ois,
Joit’ eivät vierahat huolla.””
”En surre ma vaimoa, lapsiakaan,
Miel’ etsi nyt korkeammanki;
He käyköhöt mieroa astelemaan –
Mut keisari, keisari vanki!
”Suo mulle sa palvelus viimeinen:
Jos kaikki nyt päättyvi vaiva,
Vie Ranskahan ruumis raukeinen,
Kotimaahan hautani kaiva.
”Ja arkkuun laske sa rinnallein
Tää merkkini urhontyölle;
Pane myöskin pyssyni vierellein,
Ja miekkani solmia vyölle.
”Näin täydessä asussa vuottelen;
Yövahtia kestävän luulen,
Siks’ että mä kanunanjyskehen
Ja orhien hirnuvan kuulen.
”Kun haudalle keisari ratsastaa,
Ja huomaan joukkojen ahdon,
Niin nousen, ja silloin puolustaa
Ma keisarin henkeä tahdon!”


Lähde: Heine, Heinrich 1887: Runoelmia. Suomentanut Oskar Uotila. G. W. Edlund, Helsinki.