Sotavahinkolaki

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomen asetuskokoelma 469/1939.


Sotavahinkolaki.
Annettu Helsingissä 14 päivänä joulukuuta 1939.


Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiopäiväjärjestyksen 67 §:ssä määrätyllä tavalla, säädetään:

1 luku. Yleiset säännökset.

1 §. Rakennus, joka tämän lain tullessa voimaan on vakuutettuna tahi sen jälkeen vakuutetaan palovahingon varalta vähintään viidenkymmenentuhannen markan määrästä ja johon yhdessä omistus- tai hallintaoikeuden kanssa siihen kiinteistöön tai alueeseen, jolla rakennus on, voidaan vahvistaa kiinnitys velan vakuudeksi, on vakuutettu sodan tai aseellisen selkkauksen aiheuttaman vahingon varalta, niinkuin tässä laissa jäljempänä säädetään.

Mitä 1 momentissa on sanottu, on siinä mainituin edellytyksin voimassa myös useampaa, samalla kiinteistöllä tai vuokra-alueella olevaan ja samassa vakuutuslaitoksessa palovakuutettuun rakennukseen nähden, jos rakennusten yhteinen vakuutusmäärä on vähintään viisikymmentätuhatta markkaa.

Mitä tässä laissa on säädetty rakennuksesta, koskee myös siihen kuuluvia koneita tarpeistoineen, mikäli ne on yhdessä rakennuksen kanssa tai erikseen palovakuutettu.

Tämä laki ei koske rakennusta, jonka omistaa Suomen valtio, vieras valtio, ulkomaan kansalainen tai ulkomainen yhteisö taikka johon nähden valtioneuvosto on hakemuksesta niin määrännyt.

2 §. Jos joku on jättänyt omistamansa rakennukset palovakuuttamatta tahi on vakuuttanut ne alle todellisen arvon sentähden, että niitä on niin paljon tai niihin kohdistuva palovaara on senlaatuinen, että hän on katsonut edullisemmaksi itse kokonaan tai osaksi kärsiä niitä ehkä kohtaavat palovahingot, taikka muusta erikoisesta syystä, on sanotut rakennukset otettava tämän lain mukaiseen vakuutukseen täydestä arvostaan, jos omistaja ilmoittaa sitä haluavansa. Rakennus, jonka palovakuutusmäärä on pienempi kuin viisikymmentätuhatta markkaa, sekä metsä on niin ikään ilmoituksesta otettava tämän lain mukaiseen vakuutukseen.

Edellä 1 momentissa mainittu ilmoitus on tehtävä kirjallisesti sille vakuutuslaitokselle, jossa omaisuus on palovakuutettu, tai, jollei se ole palovakuutettu, jollekin palovakuutuslaitokselle, ja tulee tämän, jos omaisuus ei ole palovakuutettu, tai jos on kysymys alivakuutetun omaisuuden vakuuttamisesta täyteen arvoonsa, ilmoituksen saatuaan määrätä omaisuuden vakuutusarvo omistajan kustannuksella toimitettavan arvion perusteella.

3 §. Vakuutusmääränä pidetään tässä laissa vahingonkorvausta laskettaessa sitä määrää, josta omaisuus vahingon sattuessa oli palovakuutettuna, sekä vakuutusmaksua laskettaessa sitä määrää, josta omaisuus sodan tai aseellisen selkkauksen kestäessä on enintään ollut palovakuutettuna. Niissä edellä 2 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa, joissa omaisuus ei ole palovakuutettu tai joissa se on alivakuutettu, on kuitenkin sekä korvausta että vakuutusmaksua laskettaessa vakuutusmääränä pidettävä sanotun pykälän mukaisesti määrättyä vakuutusarvoa.

4 §. Tämän lain mukaan vakuutettu omaisuus jaetaan seuraaviin kolmeen vastuuryhmään:
1) rakennukset kaupungeissa, kauppaloissa ja niissä maalaiskuntain tiheästi rakennetuissa asutuskeskuksissa, joista sosiaaliministeriö niin määrää, 2 kohdassa mainittuja rakennuksia lukuun ottamatta.
2) teollisuuslaitoksiin kuuluvat rakennukset; sekä
3) rakennukset, jotka eivät kuulu 1 tai 2 kohdassa tarkoitettuihin, ja metsä.

Jos syntyy epätietoisuutta siitä, kuuluuko rakennus 2 kohdassa mainittuun ryhmään vaiko johonkin muuhun, määrää asiasta sosiaaliministeriö.

2 luku. Vahingonkorvaus ja vakuutusmaksut.

5 §. Tämän lain mukaiseen vakuutukseen perustuvat vahingonkorvaukset ja vakuutusmaksut määrätään maksettavaksi ja suoritetaan, sittenkuin sota tai aseellinen selkkaus on päättynyt.

6 §. Vakuutusmaksuna on kukin tämän lain mukaan vakuutetun rakennuksen tai metsän omistaja velvollinen suorittamaan hänen vakuutusmääräänsä vastaavan suhteellisen osuuden vastuuryhmässä sattuneista vahingoista maksettavista korvauksista sekä muista tässä laissa tarkoitetun vakuutustoiminnan aiheuttamista kustannuksista, ei kuitenkaan enempää kuin viisi sadalta vakuutusmäärästä. Vakuutusmaksu on myös sen suoritettava, jolle maksetaan vahingonkorvausta.

Jos vakuutusmaksu jossakin vakuutusryhmässä jäisi alle kolmen sadalta vakuutusmäärästä, mutta 1 momentin mukainen enimmäismäärä ei jossakin toisessa ryhmässä riitä vahinkojen korvaamiseen, ovat ensiksi mainitun vastuuryhmän vakuutuksenottajat velvolliset suorittamaan vakuutusmaksua enintään kolme sadalta vakuutusmäärästä, ei kuitenkaan enempää kuin yhden sadalta yli sen, mitä siinä ryhmässä sattuneiden vahinkojen korvaamiseen tarvitaan, ja käytetään näin kertyvien vakuutusmaksujen ylijäämä sen ryhmän vahinkojen korvaamiseen, jossa vakuutusmaksun enimmäismäärä ei ole siihen riittänyt.

Vakuutusmaksu on suoritettava, vaikka vakuutus olisi lakannut ennen sodan tai aseellisen selkkauksen päättymistä.

7 §. Jos vakuutusmaksu on suurempi kuin neljännes sadalta vakuutusmäärästä, voidaan se jakaa suoritettavaksi puolivuosittain enintään sanotulla sadannesmäärällä, kunnes koko vakuutusmaksu näin tulee suoritetuksi. Jos maksua tai sen osaa ei määräaikana suoriteta, lisätään siihen korkoa puoli sadalta jokaiselta alkavalta kuukaudelta, minkä laiminlyönti jatkuu.

Maksettavaksi määrätty vakuutusmaksu voidaan ulosottaa ilman tuomiota tai päätöstä, niinkuin verojen ja yleisten maksujen ulosotosta on säädetty.

8 §. Vakuutettu rakennus ja se kiinteistö tai vuokraoikeus siihen alueeseen, jolla rakennus tai metsä on, ovat vakuutusmaksun panttina, ja otetaan vakuutusmaksu niistä paremmalla oikeudella kuin kiinnitetyt saamiset.

9 §. Jolleivät vakuutusmaksut riitä vastuuryhmässä sattuneiden vahinkojen korvaamiseen, vaikka ne on peritty 6 §:n 1 momentissa säädettyyn korkeimpaan määrään ja toisesta vastuuryhmästä saman pykälän 2 momentin mukaisesti ehkä saatu lisäkin on käytetty, on korvauksia vastuuryhmässä tarpeen mukaan suhteellisesti alennettava.

Jos alennus olisi suurempi kuin kaksikymmentä sadalta, annetaan vahingonkorvausten maksamiseen avustusta valtionvaroista, sen mukaan kuin siitä erikseen säädetään.

3 luku. Sotavahinkoyhdistys.

10 §. Ne vakuutuslaitokset, jotka Suomessa myöntävät tämän lain mukaan vakuutettujen rakennusten tai metsän palovakuutuksia, ovat sotavahinkoyhdistyksenä, jonka tulee hoitaa tässä laissa tarkoitettua vakuutustoimintaa.

Sotavahinkoyhdistyksen kotipaikkana on Helsingin kaupunki. Sen säännöt vahvistaa valtioneuvosto, joka myös voi määrätä yhdistyksen hallitukseen valittujen jäsenten lisäksi enintään puolta näiden lukumäärästä vastaavan määrän lisäjäseniä. Ensimmäisen hallituksen asettaa sosiaaliministeriö.

Vakuutusehdot määrää sotavahinkoyhdistyksen esityksestä sosiaaliministeriö.

Yhdistyksen toiminnassa on muuten soveltuvilta kohdin noudatettava kotimaisista vakuutusyhtiöistä annettua lakia.

11 §. Sotavahinkoyhdistyksen jäseninä olevat vakuutuslaitokset ovat velvolliset antamaan myöntämistään palovakuutuksista ja 2 §:n mukaisesti päätetyistä vakuutuksista yhdistykselle kaikki ne tiedot, jotka ovat tarpeen omaisuuden sijoittamiseksi vastuuryhmiin sekä muuta tämän lain täytäntöönpanoa varten.

4 luku. Erinäisiä säännöksiä.

12 §. Jos vahingoittuneen tai tuhoutuneen omaisuuden vakuutus on voimassa jonkun hyväksi, jonka saamisesta tämä omaisuus on panttina, olkoon hänellä, vaikkei saaminen olisikaan erääntynyt, oikeus ennen omistajaa saada sotavahinkoyhdistykseltä maksu korvausmäärästä, jollei omistaja ole korjannut vahinkoa tai asettanut vakuutta sen korjaamisesta. Sama olkoon lakina, kun vakuutus on voimassa jonkun hyväksi, jolla on oikeus pidättää omaisuus erääntyneen saamisen vakuutena.

Jos joku on hänelle 1 momentin mukaan kuuluvan oikeuden nojalla vaatinut saamisestaan maksua tähän lakiin perustuvan vakuutuksen nojalla suoritettavasta korvausmäärästä, ja korvaukset on 9 §:n mukaisesti alennettu, on saaminen tai se osa siitä, joka vahingonkorvausmäärästä olisi suoritettava, alennettava samassa suhteessa kuin korvauskin on alennettu. Näin alennettu saaminen katsotaan alkuperäiseen määräänsä suoritetuksi, kun velkoja on saanut alennetun määrän, ja on tästä tehtävä merkintä velkasitoumukseen.

Mitä 2 momentissa on säädetty, ei koske tähän lakiin perustuvaa vakuutusmaksusaamista.

13 §. Sellaiselle yhteenliittymälle, jonka jäsenet keskinäisen sopimuksen perusteella ovat sitoutuneet yhteisesti vastaamaan heille kuuluvaa, muuta kuin tämän lain mukaan vakuutettua omaisuutta kohtaavasta, 1 §:ssä mainitusta vahingosta, voi valtioneuvosto hakemuksesta myöntää sen etuuden, että sellaisen sopimuksen nojalla suoritettavalla maksulla on oleva etuoikeus sopimuksessa tarkoitettuun omaisuuteen ensimmäisenä pantinhaltijan saamisen jälkeen sekä, jos maksua ei tästä omaisuudesta saada, samanlainen etuoikeus sopimuskumppanin muuhun omaisuuteen.

14 §. Jos edellä 1 §:ssä tarkoitettu vahinko kohtaa rakennusta, joka on palovakuutettu pienemmästä määrästä, kuin mainitussa pykälässä on sanottu, ja jota ei ole 2 tai 13 §:n mukaan vakuutettu, korvataan se enintään palovakuutusmäärään saakka valtionvaroista, sen mukaan kuin siitä erikseen säädetään.

15 §. Tämän lain nojalla suoritettu vakuutusmaksu saadaan vähentää verotettavasta tulosta tulo- ja omaisuusverotuksessa.

Sotavahinkoyhdistys ei ole velvollinen suorittamaan tulo- ja omaisuus- eikä kunnallisveroa, ei myöskään leimaveroa.

16 §. Valtioneuvoston asiana on määrätä, milloin sota tai aseellinen selkkaus on katsottava päättyneeksi.

17 §. Tämän lain mukaiseen vakuutukseen on, mikäli edellä ei ole toisin säädetty, sovellettava vakuutussopimuslain säännöksiä.

18 §. Sotavahinkoyhdistyksellä on oikeus saada virka-apua julkisilta viranomaisilta.

19 §. Tarkempia määräyksiä tämän lain täytäntöönpanosta voidaan antaa asetuksella.

20 §. Tämä laki on voimassa vuoden 1941 loppuun, mutta sitä on sen jälkeenkin sovellettava vakuutustapahtumiin nähden, jotka ovat sattuneet lain voimassa ollessa. Sitä on niin ikään, mikäli on kysymys 1 §:n mukaisesta vakuutuksesta, sovellettava vakuutustapahtumiin, jotka ovat sattuneet marraskuun 29 päivän 1939 ja lain voimaantulon välisenä aikana.


Helsingissä 14 päivänä joulukuuta 1939.

Tasavallan Presidentti
KYÖSTI KALLIO.


Sosiaaliministeri K.-A. Fagerholm.