Siirry sisältöön

Sotilaan hyvästijättö

Wikiaineistosta
Sotilaan hyvästijättö.

Kirjoittanut Eino Pakarinen


Oi äiti, turhaan vaalinut
et kahta poikalasta.
Jo veli ennen mennyt on,
nyt lähden minä vasta!
Sain lähtökäskyn rintamaan,
sen riemumiellä täytän.
Mit’ rehti Suomen poika voi,
sen uskon, siellä näytän!
Kun veli läks’, niin kiistettiin,
ken kotiin jää, ken lähtee.
»Jää kotiin», sanoi veli vaan,
»sä äidin vanhan tähden
ja vuoksi isän harmaapään
ja vuoksi hänen tuolla»....
Hän vaikeni ja taloon päin
vaan katsoi virran puolla.
Mä ymmärsin sun uhraukses,
sä veli rakas, jalo!
Sun petti äänen värähdys
ja silmäis tumma palo.
Nyt seuraan sinun jälkiäs,
ei olla enää saata
nyt lähtemättä rintamaan,
ken lempii isäinmaata.
Siis hyvästi nyt äiti vaan
ja isä valkohapsi,
jos sulta poiat sotaan jää,
yks jäähän tyttölapsi.
On sisko meidän vanttera,
hän tarttuu kyllä auraan,
kuin leikki hältä käypi työ,
vain laulelee ja nauraa.
Ja viimeiseksi hyvästi
sä, joen tuolla puolla,
mä sua viimeks muistelen,
jos kohtalon’ on kuolla!
Jos rinnan luoti lävistää
ja hangella mä makaan,
niin kotiin päin mä käännän pään
ja huokaan näin, sen takaan:
mun kohtaloni ollut ei,
ei ollut sua saada.
Mut tyynin mielin, miettehin
voin hangella nyt maata!
Oon tehnyt, minkä vaati maa
ja vaati kansa multa.
En enää jaksa kauempaa,
hyvästi, oma kulta!
Ja hanki kirkas kimmeltää
ja iltatähti palaa,
ja ikihongat humajaa,
saa kyynel silmään salaa.
Hyvästi äiti, isä vaan,
hyvästi kotijoukot,
hyvästi ranta, hakamaa
ja kaikki nurkat, loukot.
Nyt luodaan uusi Suomenmaa,
ei enää olla orjat,
siks kaikkialta kokoontuu
nyt poiat uljaat, norjat.
Hyvästi kaikki jääkää nyt,
jo kohta suksi kiitää.
Mä tulen, veljet, uottakaa!
Jos siivin voisin liitää!

1918.


Lähde: Pakarinen, Eino 1928: Sarkatakissa: säkeitä vapaudelle ja isänmaalle. Suojeluskuntain kustannus osakeyhtiö, Helsinki.