Sotilaita karkumatkalla
Sotilaita karkumatkalla. Tiistai-iltana klo 7 tienoissa otti kaksi venäläistä sotamiestä Salmissa Uudenkylän ja Kirkkojoen välillä väkivallalla Kurikan majatalon kyytipojalta hevosen ajoneuvoineen ja lähtivät senjälkeen jatkamaan pakomatkaansa Venäjälle päin. Kun poika ei tietysti suosiolla tahtonut hevosta antaa, pitelivät sotilaat häntä niin pahoin, että hän sai päähänsä suuria verihaavoja. Salmin poliisiviranomaisten onnistui keskiviikon vastaisena yönä kuitenkin vangita karkulaiset.
[Lähde: Wiipuri 21.7.1910 sivu 2]
____________________
Salmissa vangitut karkurisotamiehet. Eilen kerroimme kahdesta karanneesta sotilaasta, jotka Salmissa ryöstivät eräältä majatalon kyytipojalta hevosen. Sotamiehet saatiin kiinni Virtelän tulliaseman läheisyydessä, Venäjän puolella rajaa. Vangitsemisen toimittivat Virtelän tulliaseman tullisotamiehet. Suomalaiset poliisit olivat ajaneet karkulaisia aina tänne asti takaa, mutta kun vangitseminen tapahtui Venäjän puolella, eivät he ryhtyneet vangittujen suhteen enempiin toimenpiteisiin, vaan jättivät venäläisten viranomaisten huoleksi.
Oman ilmoituksensa mukaan ovat sotamiehet karanneet Pietarista ja sitten tulleet Salmiin Viipurin ja Sortavalan kautta. Matkan päämääränä oli Petrosavodski, josta miehet ovat kotoisin. Molemmat sotilaat ovat 22-vuotisia ja nimeltään Ivan Filip Germolajev ja Mihael Feodor Tarajev. Miehet olivat puetut sivilipukuihin, jotka he matkan varrella olivat itselleen hankkineet.
Karkulaiset lähetettänee Pietariin, jossa sikäläinen sotilaspiirituomioistuin saanee heidän asiansa käsiteltäväkseen.
[Lähde: Wiipuri 22.7.1910 sivu 2]