Sovituksen oppi

Sovituksen oppi. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén

Valitus.

Voi mä synnin kurja vanki,

saalis kerran kuolemanki!

Miss’ on turva, toivoni,

kun mua syyttää ankarasti

aivan nuoruudesta asti

koko kurja eloni?

Hyveen kuori kaunokainen,

mailman silmiin paistavainen,

mikä Herrasta se on?

Kupla, uiva virran vettä,

kuori ilman ytimettä,

tyhjä kaiku kallion.

Tekisin mä parannusta;

pitemmälle aikomusta

en vain ehdi milloinkaan.

Syntiäni itken sangen –

kohta samaan syntiin lankeen:

velka kasvaa ainiaan.

Syntini on selvät, julki.

Mikä ajan virtaa kulki,

muuttumatta ijät’ on.

Ei vain mitä töin ja kielin

rikoin, vaan myös mitä mielin,

säilyy asti tuomion.

Lapset Aatamin me ihan

kaikki synnin velan, vihan

alaisia olemme.

Herran hylkäämä se suku

eikö auttamatta huku,

iki kuoloon synny se!

Voiko Herra, joka kauhun

tuottaa elementtein pauhuin,

niinkin tehden hyvää vaan,

voiko tomulle Hän kostaa,

iki tuhon sille nostaa,

min loi rakkaudestaan?

Heikkous lohduttaa näin koittaa,

vaan ei voi sen ääni voittaa

ääntä käskyn yhdenkään.

Vapaus rikkoa tai kuulla

mulla on; siis turhaa luulla:

rankaisematta mä jään.

Pyhä! laulaa serafimit,

pyhä! pyhä! kerubimit

luona Herran istuimen.

Paha poistuu, säilyy jalo,

missä loistaa Herran valo

halki täydellisyyden.

Vastaus.

Kuule! Sana taivahasta,

joka kutsuu kuolemasta

sinut, kuolon saalihin,

lailla kirjan, joka vangin

hetkellä jo kuolemankin

päästää alta piilunkin.

Kuule, tule riemuiseksi:

Sana syntyi ihmiseksi,

Herran Poika ainoinen

alas astui veljeksemme.

Meitä nyt Hän, vertaisemme,

tahtoo luokseen taivaasen.

Meille rauhan, siunauksen

tuo Hän, uhri lunastuksen,

Isän luona rukoillen,

oikeuden sijaan tuopi

armon, esimerkkins suopi,

meitä sillä neuvoen.

Kuinka Herran tietä pyhää

synnin sitehissä yhä

orja käydä saattaakaan?

Joka kuoli puolestasi,

Hän sua kuulee, pahastasi

päästää, käy sua johtamaan.

Velkas syvyyden jos ratki

tunnet ynnä tunnustatki

katuvaisna, uskossa,

kiitollisna mahdat ottaa

armon taritun ja totta

tunnon rauhast’ iloita.

Koeta kiusaukset kestää!

Liha halajaa – sit’ estä! –

väärään rauhaan nukkumaan.

Valvoa ja kilvoitella

täytyy sun ja odotella

Herran kättä aikanaan.

Rukoile sä innoin aivan,

kunnes kuolemassa taivaan

hedelmäinen kypsyypi.

Silloin mainen katoaapi,

sielus siellä olla saapi,

miss’ on ilo ijäti.

Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.