Siirry sisältöön

Sovituksen oppi

Wikiaineistosta
Sovituksen oppi.

Kirjoittanut Frans Mikael Franzén


Valitus.
Voi mä synnin kurja vanki,
saalis kerran kuolemanki!
Miss’ on turva, toivoni,
kun mua syyttää ankarasti
aivan nuoruudesta asti
koko kurja eloni?
Hyveen kuori kaunokainen,
mailman silmiin paistavainen,
mikä Herrasta se on?
Kupla, uiva virran vettä,
kuori ilman ytimettä,
tyhjä kaiku kallion.
Tekisin mä parannusta;
pitemmälle aikomusta
en vain ehdi milloinkaan.
Syntiäni itken sangen –
kohta samaan syntiin lankeen:
velka kasvaa ainiaan.
Syntini on selvät, julki.
Mikä ajan virtaa kulki,
muuttumatta ijät’ on.
Ei vain mitä töin ja kielin
rikoin, vaan myös mitä mielin,
säilyy asti tuomion.
Lapset Aatamin me ihan
kaikki synnin velan, vihan
alaisia olemme.
Herran hylkäämä se suku
eikö auttamatta huku,
iki kuoloon synny se!
Voiko Herra, joka kauhun
tuottaa elementtein pauhuin,
niinkin tehden hyvää vaan,
voiko tomulle Hän kostaa,
iki tuhon sille nostaa,
min loi rakkaudestaan?
Heikkous lohduttaa näin koittaa,
vaan ei voi sen ääni voittaa
ääntä käskyn yhdenkään.
Vapaus rikkoa tai kuulla
mulla on; siis turhaa luulla:
rankaisematta mä jään.
Pyhä! laulaa serafimit,
pyhä! pyhä! kerubimit
luona Herran istuimen.
Paha poistuu, säilyy jalo,
missä loistaa Herran valo
halki täydellisyyden.
Vastaus.
Kuule! Sana taivahasta,
joka kutsuu kuolemasta
sinut, kuolon saalihin,
lailla kirjan, joka vangin
hetkellä jo kuolemankin
päästää alta piilunkin.
Kuule, tule riemuiseksi:
Sana syntyi ihmiseksi,
Herran Poika ainoinen
alas astui veljeksemme.
Meitä nyt Hän, vertaisemme,
tahtoo luokseen taivaasen.
Meille rauhan, siunauksen
tuo Hän, uhri lunastuksen,
Isän luona rukoillen,
oikeuden sijaan tuopi
armon, esimerkkins suopi,
meitä sillä neuvoen.
Kuinka Herran tietä pyhää
synnin sitehissä yhä
orja käydä saattaakaan?
Joka kuoli puolestasi,
Hän sua kuulee, pahastasi
päästää, käy sua johtamaan.
Velkas syvyyden jos ratki
tunnet ynnä tunnustatki
katuvaisna, uskossa,
kiitollisna mahdat ottaa
armon taritun ja totta
tunnon rauhast’ iloita.
Koeta kiusaukset kestää!
Liha halajaa – sit’ estä! –
väärään rauhaan nukkumaan.
Valvoa ja kilvoitella
täytyy sun ja odotella
Herran kättä aikanaan.
Rukoile sä innoin aivan,
kunnes kuolemassa taivaan
hedelmäinen kypsyypi.
Silloin mainen katoaapi,
sielus siellä olla saapi,
miss’ on ilo ijäti.


Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.