Spartacus

Spartacus Kirjoittanut Kaarlo Kramsu

Nyt maineestas ylpeä Roomalaiskansa

Taas tervehdys sulle sun tuomituiltas!

He taasenki taistellen, hurmehellansa

Jo kastella aikovat arenatas.

Siis leikkeihin joudu: sä lemmithän verta;

Tul’ orjies taistoa ihailemaan.

Tää nautinto sull’ on nyt viimeinen kerta,

Ja viimeinen onpi se ilmoilla maan.

Näät, tullut on maailman uudistushetki:

Sen hurmeisen ruskon nyt koittavan näät.

Pois kahleensa luovat jo nääntynehetki,

Ja orjilla vapauden kanssa on häät.

Sä maailman voittaja, valtojen valta,

Mi urhoja kaadoit ja orjia loit,

Nyt maailma vapaa on sortosi alta,

Sua kutsuu se: jälleen se voita, jos voit.

Te, kumppanit, nyt verileikkihin mennen

Jo tuntehet säälin pois karkoittakaa.

Petoeläinten kanssa me painimme ennen,

Niit taasenki tappaa nyt kalpamme saa:

On vastustajamme tuo sortaja suurin,

Jonk’ orjana huokaapi hurmeinen maa;

Sen valta pois maasta nyt perkatkaa juurin

Ja vapaille sijaa niin valmistakaa.

Ken tuskia tuntien, huolissa huokaa,

Hän huutaapi teitä nyt auttajikseen.

Oi, lohtua kurjille, sankarit, suokaa

Kun turmion tuotte te sortajilleen.

Ken onnensa hylkynä kahleissa nääntyy

Ja hurjana kuoloa kuttsuupi vaan,

Jo tuskansa tuikea riemuksi kääntyy,

Kun kahleita käytte te irroittamaan.

Siis kahleesi, orja, jo kätköhön peitä,

Käy orjuutta vastaan nyt taistelemaan.

Sä, maailman sortama, huolesi heitä,

Käy maailman huolia huojentamaan.

Jo raukeepi rajoitus orjan ja heran,

Jo katkeevat kahlehet ruostunehet,

Jo kuolohon tuomitut viimeisen kerran,

Sua, Roomalaiskansa, nyt tervehtävät.

Kirjoitettu vuonna 1878

Lähde: Kokoelma suomalaista runoutta koulua ja kotia varten, Yrjö Weilin, 1905.