Suffrageetta

Suffrageetta. Kirjoittanut Hilja Pärssinen

Kurjain kaupunkiin ei matka tuone

surutonten päiväin lapsia.

Mistä eksyi hän? – On tyhjä huone

maja vanhuuttansa lahoova.

Siellä hikityössä perhe puurtaa.

Mistä vieras neito tullut tää?

Näätkö, nuorta otsaa huoli uurtaa,

äly katsannostaan pilkistää.

Hiljaa ollos! Vainoojia lymyy

uneksija, taistelija näin.

Sinisilmä lempeästi hymyy,

täällä joukossa hän ystäväin.

Nälällä ja työllä näännytetyt

köyhäin joukkueet hän nähdä saa.

– Almujako tuo? – Ei, siinä petyt,

aatetta hän pyhää julistaa.

Sano neito, miksi äidin, taaton,

kodin hylkäsit sa rauhaisen;

kärsimysten lasten raskaan saaton

seuraksesi yksin valiten?

– ”Oli humu, loisto valhepeitto

elon onton, arvottoman sen.

Tieni valitsin. Ei arvanheitto

siihen vie, vaan pakko sydämen.”

Näin hän puhuu, povessansa salaa

valan vannoo eessä jumalain:

”kunis suonissani syke palaa,

sinis rakastan mä aatettain”.

Vannoi niin ja kävi kiirastuliin

neitsyt pyhä – haltioitu hän.

– Saapui mies ja tunnustuksiin suliin

puhkes, haasteloihin lempivän.

Vastaa neito: ”en mä syleilyihin,

lemmen hurmiohon luotu lie.

Syvään silmäsin mä kurjuussyihin,

niitä poistamaan mun johtaa tie.

Mua karta, vihkivaloin olen

solmittuna pyhään aatteeseen.

Mua pelkää, sydämesi polen, –

lähestynet, – sairaaksi sen teen.”

Eelleen rientää tuima taistelija

rintamassa väsymättä ain.

Pyhä neitsyt – kumma uneksija,

tuttu kärsimysten, vankilain.

Lähde: Liinamaa-Pärssinen, Hilja 1923: Jälleen vapaana: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.