Sulamith

Sulamith (Korkea Veisu II, 8–14, IV, 6, 11, 16 ja 17.) Kirjoittanut anonyymi

Soi laulu ystävän!

Jo tuolla tulee hän!

Jo rientää yli vuoren,

käy kiitäin kukkamailla

       gasellin lailla

ja lailla kauriin nuoren.

Hän hiipii huoneen taa,

käy kohti ikkunaa,

miss’ salaa seison yksin.

Hän kautta sälöin urkkii,

       hän sisään kurkkii

ja haastaa hengähdyksin:

»Tule, lemmitty vieno,

tule iltahan ihanaan!

On talvi mennyt, ja kukkii tieno,

kevät tehnyt on tuloaan.

Saa viinitarhuri käydä työhön.

soi turtturikyyhkyn laulu yöhön,

on kypsinä viikunat,

kukat viiniköynnöksen tuoksuvat!

»Tule, lemmitty vieno,

tule iltahan ihanaan!

Miks kätköön, kalliokyyhky pieno,

jäät rotkosi suojustaan?

Sa kasvos, lemmitty, mulle näytä

ja äänesi soinnuilla laaksot täytä:

ne soinnut on armahat,

ja kullan kasvot on ihanat!»

Mun ystäväin on mun,

ma olen, armas, sun

ja tahdon karjaa kaita

sun kanssas likityksin,

       mut illoin yksin

käyn Myrrhavuoren maita.

Kun päivä vilppaaks saa,

ja varjot lankeaa,

sua siellä vuotan silloin.

Käy lailla kauriin nuoren

       yli Louhivuoren

ja tule aina illoin!

Lähde: Juva, Valter 1926 [1916]: Sata runoa: valikoituja maailmankirjallisuudesta. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.