Sunnuntai-ilta

Sunnuntai-ilta.
(Kivvee--Heinee.)
Kirjoittanut B. F. Salonen

Aurinko ois tietysti jo mennyt

Metsän taa,

Jos sitä olis olemassa ollenkaan.

Vaan pilvessä on päivä

Ja pilvessä on yö,

Ja pimeys se kaikki peittää;

Ei sieluakaan tähti valaise

Ja päivä nyt on talikynttilä

Ja peikot hämärässä

Ne näkyvät ja katoovat

Ja ilkkuen ne nauraa,

Kuin kaarneet syksyllä

Syys-tappoajalla

Ne lentävät ja huutavat,

Ja järven laine huokaa

Ja ranta valittaa.

Myös minäkin

Ma nauran,

Ma nauran taivaalle

Ja tähdille,

Ja rakkautt’ en tunne,

En ole tuntenut,

Ma tyhjyyttä rukoilen

Ja kauneutta poljen

Jalallani nyt syntisellä,

Ja last’ en nähdä voi,

En viatonta kärsiä,

Ma kiroon luontoa

Ja luonto vastaa,

On vastannut, on aina vastaava

Mun kiroukselleni.

Synkälle, mustankarvaiselle.

Ma nousen kalliolle,

Yön mustassa ma alas katson,

Ma katson alas

Ja ma itken

Ja itkien

Ma horjun, putoon –

Tyhjyyteen en,

Vaan kylmään veteen

Ja runon lopetan.

Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. IV. 1885. Savo-Karjalaisen Osakunta, Helsinki.