Suojaa eläimille
| Suojaa eläimille Kirjoittanut anonyymi |
Viime numerossa mainitsimme kurjan esimerkin siitä, mitenkä meidän jalointa koti-eläintämme hevosta toisinaan kohdellaan hirveällä tavalla. Sanomaton raakuus hallitsee varmaan sen ihmisen sydämessä, joka tuimasti ja tylysti saattaa kohdella järjetöintä eläintä. Jotakin alkuperäistä petomaista täytyy vielä liikkua sen ihmisen sydämessä, joka tuntee huvia nähdessään eläimen kärsivän, taikka joka vihassa ja kiukussa koettaa ampua vihansa vasamat ymmärtämättömään luontokappaleeseen.
Mutta valitettavasti kyllä, löytyy moista raakuutta vielä paljon meidän kansassamme. Tuon tuostakin näet tietävät sanomalehtemme kertoa hurjasta eläinrääkkäyksestä milloin siellä milloin täällä. Ja jokainen meistä on ollut tilaisuudessa näkemään minkä kauhean käsittelyn alainen hevonen on markkina-aikoina ja ylimalkain silloin, koska juopunut isäntä osoittaa miehuuttaan uskollisimman palvelijansa piiskaamisessa ja pahoin pitelemisessä. Oikein ajattelevaista ihmistä säälittää ja hirvittää moinen käytös ja monesti olisi valmis antamaan rääkkääjän maistaa samasta sarvesta kuin minkä rääkätty eläin saapi kohtaansa.
Vaan ei ainoastaan tällaista tahallista ja ilkeydestä harjoitettua eläinrääkkäystä ole olemassa; äärettömän paljon harjoitetaan vielä Suomessa eläinten kiusausta ja pahoin pitelemistä ymmärtämättömyydestä ja huolimattomuudesta.
Sellaista harjoitetaan esimerkiksi hevosta kohtaan siten, että huonolla kelillä rasitetaan eläinparkaa liian suurilla kuormilla ja pakotetaan piiskan avulla ylenmäärin ponnistamaan voimiansa, josta seurauksena usein on, että eläimen paikat venähtävät ja niitä kolottaa ja särkee vuosikaudet. Tästä huolimatta kärsivää eläintä yhä uudelleen rasittaa ymmärtämätön ja tunnoton isäntä, kunnes eläin rikki ajettuna vihdoin saapi lopettaa kurjat päivänsä.
Nämä esimerkit ovat vain muutamia niistä lukemattomista rääkkäyksistä, joita eläimet meidän maassamme saavat kärsiä raakuudelta, ymmärtämättömyydeltä ja huolimattomuudelta. Tähän olisi vielä paljon lisättävänä eläinten ruokinnasta, puhtaana pidosta, teurastamisesta y.m., mutta jääkööt ne tällä kertaa siksensä, ja puhukaamme siitä, mitä olisi tehtävä eläinrääkkäyksen poistamiseksi maaseuduilla.
Mitä on siis tehty tähän asti meidän maassamme eläinrääkkäyksen poistamiseksi? Se ei ole varmaankaan suureksi arvattava. Eläinsuojelusseuroja tosin löytyy kaupungeissamme, mutta niiden vaikutus on jotenkin pieni. Se supistuu usein - esim. meidän kaupungissamme - siihen, että lunastetaan loppuun ajetuita hevoskoneja markkinoilla ja annetaan niitä nuijata. Tämä ei tietysti paljon mitään vaikuta eläinrääkkäyksen poistamiseksi, koska toisinaan eläimistä maksetaan niin hyvät hinnat, että moni hevoskonin omistaja on mielissään, kun saapi konistaan edes sen verran hintaa. Toiset rääkkääjät taas, kun tietävät kaupungissa korjattavan huonoja hevosia, jättävät rikki-ajetut juhtansa kaupunkien läheisyyteen, jotta ne eivät joudu poliisien haltuun.
Vakuutuksemme onkin sentähden se, ettei moisilla pakkokeinoilla paljon voiteta. Raaka ihminen ei siitä parane, jos hänen rääkkäyksensä esine otetaan pois, hän hankkii pian melkeen uuden eläimen kiusattavaksi ja hänen raaka luontonsa on taas valmis entiseen raakuuteensa. Ja vaikka tuo keino voisikin kaupungeissa estää eläinrääkkäyksen, ei se kumminkaan maaseudulla mitään auta.
Eläinsuojelusseurain olisi siis ryhdyttävä parempiin keinoihin eläinrääkkäyksen poistamiseksi. Olisi näet koetettava edistää kansassa parempaa tietoa eläimistä ja eläinten hoidosta ja kohtelusta ja koetettava vaikuttaa ymmärtämättömäin ja tylyjen ihmisten sydämiin. Tässä kohden olisi epäilemättä suurena apuna kansantajuiset, näitä asioita selittelevät, luennot, joita eläinsuojelussa tulisi toimeenpanna. Vasta varsin olisi lähettävä luennon pitäjä tätä varten maakyliin, jotta vähitellen kaikkialle leviäisi parempi tieto eläinhoidosta ja parempi halu heräisi eläimiä kohtelemaan sääliväisyydellä ja armahtavaisuudella. Anniskelu-yhtiöiden voittorahat olisivat tähän tarpeesen hyvin sopivat.
Mutta ei siinäkään vielä olisi kylläksi, vaan tulisi maaseutujen itsensäkin tehdä jotain tuona raakuuden poistamiseksi.
Meidän aikoinamme nuoriso maallakin jo harrastaa kaikenkaltaisia edistystä tarkoittavia asioita. Seuroja kaikenkaltaisia syntyy kaikkialla. Mikä seura olisi luonnollisempi maaseuduilla olemassa kuin eläinsuojelusseura! Maalaisethan ovat enimmästi tekemisissä eläinten kanssa, luonnollista olisi, että he myös jotain tekisivät eläinten oikein hoitamiseksi. Ylös siis nuoret miehet ja naiset panemaan toimeen eläinsuojelusseuroja maaseuduillekin eläinraukkain tilan parantamiseksi! Ottakaa itse karttaaksenne kaikkea raakuutta ja sydämettömyyttä eläimiä kohtaan ja koettakaa oppia oikein tuntemaan luontokappaleet ja heidän tarpeensa, ja neuvokaa muitakin samoja asioita ymmärtämään! Ja missä ei hyvä sana auta, antakaa lain koko ankaruudellaan kohdata sitä raakalaista, joka ei armahda juhtaansa.
Näin luulisimme vähäisessä ajassa paljo eläinrääkkäystä poistettavan maaseuduiltakin ja jalommat tavat pian pääsevän varteen tässäkin kohden.
[Lähde: Satakunta 13.3.1890 sivu 2]