Suomal. seuran vuosipäivänä 18 17/2 86
| Suomal. seuran vuosipäivänä 18 17/2 86. Kirjoittanut Jooseppi Mustakallio |
- Pieni kansa, kallis kansa, paljo, paljo kokenut,
- Kansa kuolemassa käynyt, kuolemankin voittanut,
- Missä’ tääll’ on voima suuri, joka sua johdattaa,
- Ylentää ja alentaa ja vielä nytkin kannattaa?
- Moni kävpi kerjäläisen ohi mahtavuudessaan,
- Moni sivu Suomen kansan, kuni kerjäläisen vaan.
- Mulla useasti toki repaleis’ on kulta-syön,
- Aivan kuni hajoovissa hattaroissa tähti yön.
- Moni mahtavana toisen typeräksi arvajaa,
- Moni sunkin, Suomen kansa, työntää tyhmienkin taa.
- Vaan ei ennen nousuansa päivän paiste meille näy,
- Eikä siimehestä Suomi ennen aikaa ilmi käy.
- Moni sortaa heikompansa, väkivallan, vainon suo,
- Kahleisihin kansammekin moni mahtavampi luo.
- Kahleet katkee – Kesiin tullen maakin nousee elohon;
- Sorron alta Suomen maakin monesti jo noussut on.
- Moni käypi ohi korven siihen katsomattakaan,
- Moni sivu Suomen kansan kuni kansan korpimaan –
- Mutta usein korvestakin kultamaita keksitään,
- Korven kansatkin on kultaa kylvänehet elämään.
- Kerjäläisnä, typeräisnä, sorrettuna Suomenmaa,
- Vaikka vielä vangittuna – Herra sua kannattaa.
- Hänpä henkehesi kätki voimat uudet, voitehet,
- Jotta tuskan tullen voisit parannella puuttehet.
- Ja tuskiin tunti tullut on
- Ja kansat alla ahdingon
- Jo hoiperrellen huokaa,
- Ja nautinnoistaan, paastoistaan,
- Puutteistaan, parannuksistaan
- Se etsii hengen ruokaa.
- Ja toiset lailla leijonan
- Rutistaa – toiset hekuman
- Ja synnin helmaan heittyy,
- Ja toiset maata kiroaa,
- Ja toiset herruutehen saa,
- Orjuuteen toiset peittyy.
- Näin tuskissansa temmeltää
- Ja aaltoo koko aika tää,
- On synnyintuskissansa;
- Vaan synnyt, syntysanat myös
- On kätkettynä kuni yöss’,
- Ja niitä kaipaa kansa.
- Ja kerran kansa kumminkin
- On löytynyt, mi sanoihin
- On luonnon synnyt saanut,
- Mi näistä syntysanoistaan
- Loi kielen, kantelon ja maan,
- Tuo kansa viel ei laannut.
- Tuo kansa Suomen kansa on,
- On kansa soiton, kantelon
- Ja syntysanojenkin.
- Vaan kuka luonnon synnyt loi,
- Se syntysanat luoda voi
- Viel’ hengen, sydämenkin.
- Kun kannel viel’ sen kajahtaa,
- Niin luottehet lovesta saa,
- Ja uuden ajan alkeet.
- Taas lähempänä Jumalaa
- Maat miestyy, kukkii, kohoaa
- Riemusta rinnan palkeet.
- Pieni kansa, kallis kansa, siispä henkinen on työs!
- Huoltakaan ei siitä, vaikka vangittuna oisit yöss’.
- Usein vankkaan vankilinnaan sankar suuri suljetaan,
- Aattehensa yhtäkaikki kulkee kautta kaiken maan.
- Siitäkään ei huolta, vaikka korpeen olet joutunut!
- Usein aate, sana suurin koivesta on kaikunut.
- Eikä köyhyytesi haittaa, köyhä oli Herraskin,
- Orjan kahlehista kansat vapahti hän kuitenkin.
- Eikä siitä huolta, milloin, miten työsi toimitat,
- Kunhan Jumalaan ja armoon uudet polvet uskovat.
- Niinkuin saarta aaltoloilla Luojan käsi kannattaa,
- Niinpä silloin sua myöskin sama käsi johdattaa. –
- Mutta vaikk’ on aika tullut ahdingon ja tuskien,
- Vaikka itse olet kansa soiton, syntysanojen,
- Kumminkaan et muuta vielä, kallis kansa, tehdä voi:
- Hiljakseen vaan soitto soilta, kallioilta kannel soi.
Lähde: Satakunta 20.2.1886.