Suomalaisen työmiehen mietteitä
| Suomalaisen työmiehen mietteitä Kirjoittanut U. Kajanto |
- Tuuli aaltoja toi
- Eestin rannoilta päin,
- ilta hiljainen
- Suomen laaksoihin laski.
- Minä kummulla seisoin
- ja lännessä näin:
- rusko taivaalla sammui
- kuin hiiltyvä kaski.
- Lahden etelärannalla
- iloitsee
- naapurikansa,
- jota samoin on painanut
- kohtalon kalvava ies.
- Se pääoman paiskasi
- maahan
- hartioiltansa;
- on selkänsä oikaissut
- pellon ja tehtahan mies.
- Veljemme siellä
- on voittaneet
- riistäjäin vallan.
- Kansan riemua kahlita
- valkoinen miekka ei voi.
- Katso kansani:
- Eesti käy vapauslippujen alla.
- maan äärillä
- neuvostoauringon
- kimallus karkeloi.
- Lahden pohjoisrannalla
- kansani
- selkäänsä vääntää.
- Menee herrojen hinkaloon
- työmiehen,
- kyntäjän työ.
- Missä raataja rakentaa,
- rämeikön pelloksi kääntää,
- siellä pohatta saaliiseen
- korppina kyntensä lyö.
- Minun maatani johtavat
- raha
- ja pääoman portot,
- joille vieras on Suomeni onni
- ja sen kansan kohtalon tie.
- Maassani vallitsee vääryys
- ja oikeustunteiden sorto.
- Pois kodistaan häätivät
- tuhannet
- äidit ja lapset,
- joilla kattona täällä on
- taivas tai korvessa puu.
- Monen perheen isällä
- kesän mennessä
- harmeni hapset,
- kun vieressä odottaa
- pieni
- ja nälkäinen suu.
- Tuuli aaltoja toi
- Eestin rannoilta päin,
- ilta hiljainen
- Suomeni
- laaksoihin laski.
- Minä kummulla seisoin
- ja lännessä näin:
- rusko taivaalla sammui
- kuin hiiltyvä kaski.
- Kesäöisessä ilmassa
- kukkien tuoksua tuntui,
- laine lauloi
- ja rannalla
- honkien humina soi.
- Sirkat visersi
- helmassa nurmikkountuin,
- ylle Suomeni kauniin
- kuu kultaista valoaan loi;
- Jolle kallis ei liene
- tää pienoinen Pohjolan maa,
- joka sille
- ei tahtone
- elämän onnea suoda,
- asuinpaikka sen alla
- ei Suomeni kummuilla saa,
- älköön saako hän vettä
- mun Suomeni virroista juoda.
- Kuin kalliomuuria
- aallot voi pirstoa ei,
- niin rakkaus murru ei
- syntymämaatani kohtaan.
- Se minua kuumille
- taistelukentille vei,
- se myrskyisen elämän
- jokaista liikettä johtaa.
- Minä katseeni uudestaan
- huumenen Itähän luon,
- josta onnen ja elämän
- kultainen aurinko nousee.
- Sieltä lähenee voimakas
- vapausvirtojen vuo,
- joka kansaani kehoittaa
- tarttumaan
- onnensa jouseen.
1940
Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.