Suomalaisen vastaus

Suomalaisen vastaus. * (Uudesta Suomettaresta). Kirjoittanut anonyymi

Sun sanas, naapur’, kauniist’ soi,

Mut sanat eivät mitään voi,

Kun teko näyttää toista.

Jos veljekses mun tunnustat,

Niin harhaluulot useat

Sä mielestäsi poista!

Sä ällös usko ollenkaan

Ett’ olet herra tämän maan,

Jos kieles onkin toinen.

Sä isäntänä ällös käy

Ja käytökseltäs siltä näy

Kuin oisin minä loinen.

Sä taisteluita muistelet,

Joiss’ yhteen vuoti hurmehet

Isäimme muinaisaikaan;

Mut unhotat ne taistelut,

Joit’ yksin olen voittanut –

Sä niit’ et tunne lainkaan.

Et tiedä kuinka valon tien

Mun eestän’ sulki joukko pien’,

Ja kuinka ponnistella

Mun täytyi, ennen kuin ma sain

Ees oikeudet halvimpain

Turpeella kotoisella.

Kun mua ruotsiks tuomittiin

Ja tajuntani tainnoksiin

Tahdottiin vaivutella:

Olitko silloin puolellain,

Vai hymyilitkö hätää vain,

Mik’ eli poloisella?

Kun tiedon, taidon temppeliin

Mä pyrin riviin yhteisiin –

Ken oven multa sulki?

Miks’ taistella mun täytyi niin

Kuin viholliset oltaisiin,

Vaikk’ oltiin veljet julki?

En joukkoain ma punnitseis,

Jos puntariin et sinä veis

Raskaita kukkaroita.

Tok’ miesten määrä kalliimp’ on

Kuin kullan paino eloton –

Jos vääryys vaan ei voita

Kaht’ äitiä et omistaa

Yht’aikaa voi sa, etkä saa –

Se ei ois rehellistä.

Siis, Suomen poika ollakses,

Sä kaikki nurkkatoivehes

Ja peltos piiloon pistä.

Kun yhtäläiset tunnustat

Itses, kuin minut arvajat,

En tahdo parempata:

En huoli silloin ollenkaan,

Jos vastassain on yksi vaan

Tai kahta vastaan sata.

Soi Herra meille silmää kaks,

Ei toisen toistaan paremmaks,

Vaan saman saa ne valon.

Ei kädet estä toisiaan

Kun rinnatusten taistellaan

Edestä kaiken jalon!

Nyt, naapur’ veli, hyväst’ jää –

Ei vihaa tästä enempää,

Jos puhtaaks suuni puhuu.

En tahtois että perustuu

Onnemme sekä kaikki muu

Vaan tyhjään haaveiluhun.

W. S.

* Tämän runon käsittämiseksi mainittakoon, että äskettäin ”Ruotsalaisen kansakoulun ystäväin” hyväksi pidettyjen arpajaisten johdosta ilmestyneessä ”Nornan” nimisessä juhlalehdessä on Z. Topeliukselta runo ”Illan tyyneydessä”. Tässä runossa puhuu ruotsalainen naapurilleen suomalaiselle kauniita sanoja sovusta ja yksimielisyydestä, huomauttaa entisiä taisteluja ja yhteisiä vaaroja, vetouu kolmanteen, huudahtaapa vielä itsestään, että Suomi on hänen vihitty äitinsä, jonka poika on suomalainen ja myöntää suomalaisenkin Europan aviopojaksi.

Jos maamme ruotsalainen puolue todella ajattelisi ja toimisi niin kuin Topeliusen kuvaus osoittaa, ei mitään vastausta tarvittaisi. Mutta onhan yleiseen tunnettu, ettei ruotsalainen puolue hyväksy Topeliusen idealisia mielipiteitä ja sen vuoksi on vastaus aivan paikallaan.

Tamp. Sanomain muist.

Lähde: Tampereen Sanomat 12.11.1890.