Suomalaisten vanhoista laskiaistavoista

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomalaisten vanhoista laskiaistavoista

Kirjoittanut Frans Akseli Heporauta


[s. 20]

Suomalaisten vanhoista laskiaistavoista.

Nykyään on aivan yleisenä ajatuksena, että laskiainen olisi saanut nimensä mäenlaskemisesta, jolla silloin erikoisemmin huvitellaan. Tutkimus on kuitenkin osoittanut, että tämänkin, kuten niin monen muunkin juhlan takana on vanha pakanuudenaikuinen henkien juhla, jolloin vainajien henkiä palvelemalla on koetettu saada menestystä karjalle ja viljan kasvulle. Laskiainen on pikemmin saanut nykyisen nimensä keskiaikana, jolloin kevätpaastoa alettiin laskea tästä päivästä. Mäenlasku on sitten myöhemmin, muitten tapojen unehtuessa, tullut pääasiaksi.

Vanhimmat laskiaisen viettotavat osoittavatkin selvään jälkiä henkien palvelemisesta. Henkien arveltiin tällaisina juhlina vierailevan ihmisten luona ja siksi m. m. tavallisesti lämmitettiin sauna. Niinpä laskiaisiltanakin tavallisesti kylvettiin.

Yleinen tapa kaikissa henkien juhlissa niinikään oli hiljaisuuden noudattaminen, [s. 21]sillä kolinalla olisi häiritty henkiä ja niin saatu pitkin vuotta kokea niiden rangaistusta. Laskiaisenakin tuli esim. kylpeä aikaisin ja saunassa olla aivan ääneti, sillä muuten itikat kesällä söivät. Hiljaisuuden tähden tuli yleensä mennä aikaisin levolle, siksipä sen, joka talonväestä ensin meni laskiaisiltana nukkumaan, nimikkolehmä kesällä kulki muitten edellä kotiin (Ylivieska). Koko laskiaispäivänä ei myöskään saanut esim. halkoja hakata eikä muutakaan kirvestyötä tehdä, sillä kun lastut lentelivät, niin tuli hakkaajaan paisumia. Kaikki taukosivatkin silloin puoleltapäivältä työstä, eikä iltapäivällä saanut enää mitään ulko- eikä käsityötäkään tehdä, sillä iltapuoli pidettiin pyhänä. Olikin tapana sanoa: «aatosta juhla kallein, iltapuolesta laskiainen.» (Orimattila). Naisten tuli peittää jo aikaisin rukkinsa tuvan nurkkaan hevosloimella, muuten lampaat tulivat pyörälle (Ylivieska).

Laskiaista oli myös ennen tapana viettää nauttimalla erikoisia aterioita, joissa monenlaisia tapoja oli huomioonotettava. Kaikkein huomatuimmat niissä olivat liharuoat. Sananlasku sanoikin: «juoman jouluna pitää, syödä lihaa laskiaissa.» Orimattilassa keitettiin hernerokkaa, jossa oli huhmaressa survotuita (s. o. kuorituita) ohria, herneitä ja lehmän tai lampaan halaistu pää. Ne oli jo syksyllä teurastusta tehdessä erikseen suolattu. Myöhemmin sitten alettiin käyttää myös sian sorkkia ja selkää. Huomattava on myös, ettei rokkaan saanut syödessä puhaltaa, sillä silloin hyttyset kesällä purivat. Kurikassa laskiainen oli «kropsutes päivä» s. o. pannukakkujen päivä. Oli «perunakropsua.» jota myös sanottiin «perunahöteröksi,» «sotkinkropsuksi» tai «tömppätrohonaksi», «riivinkropsua», «nisujauhokropsua» ja muuta «jauhokropsua». Hollolassa taasen ennen aikaan keitettiin laskiaispuuro.

Laskiaisena tehtiin, samoinkuin monina muina juhlina lukuisia taikoja, joilla koetettiin hankkia kaikenlaista onnea ja menestystä kuluvan vuoden aikana etenkin karjalle ja viljalle. Niin esim. Liperissä emännät menivät laskiaisaamiaisen jälkeen tuvan rappusille ja huhuilivat lehmiä. Siten lehmät kesällä huudettaissa mielellään saapuivat kotiin. Ylivieskassa leivottiin laskiaisena lehmille yhteinen n. s. «laskuleipä».

Viljelyskasveista taas ennen muuta pellavalle toivotettiin hyvää kasvua laskiaisena. Tammelassa toivottiin saatavan hienoja ja valkeita pellavia, jos tuvan lattia lakaistiin hyvin puhtaaksi tai jos pidettiin hiukset sinä päivänä hajallaan. Pitkiä pellavia sai, jos ne tikut, joissa lihaa oli hiilillä paistettu, sitten vietiin hangelle: mitä pitemmät tikut, sitä pitempiä pellavat. Hollolassa taasen oli tapana vasta laskiaisiltana, eikä edellisenä lauvantaina, saunasta tullessa muuttaa puhtaat alusvaatteet, että pellavat tulisivat valkeita.

[s. 22]Nykyäänkin vielä yleisestä tavasta mäkeä laskiessa huutaa «pitkiä pellavia» kohta enemmän. Tässä mainittakoon vain. että Liperistä on muistiinpantu sellainen harvinainen tapa, että naiset laskivat mäkeä ketruupuullaan ja mitä pidemmälle se juoksi sitä pidemmäksi pellava kasvoi.

Muista taijoista mainittakoon yleiseen tunnettu lattian lakaiseminen 9 kertaa ja tunkion vieminen metsään tai tienristeykseen, että kirput häviäisivät (Orimattila, Kurikka, Tammela). Muutamin paikoin, esim. Orimattilassa, olikin sellainen luulo, että jos lapset laskiaisena liukumisen välillä pistäytyivät kylään, niin heidän mukanaan tuli kirppuja. Siksi talonväki tiuskasikin lapsille, jos niitä tuli tupaan: «menkää pois pihalle kirppuja tuomasta!» — Pellavien hyvää kasvua muistuttaa sellainen Kurikassa tunnettu tapa, että laskiaisena tuli kammata hiuksensa 9 kertaa, sitten ne eivät lähteneet, vaan kasvoivat hyvin.

Henkien läsnäoloa laskiaisjuhlassa osoittivat myös ne monet ennustukset, joilla koetettiin tulevaisuutta tiedustella. Kurikassa oli esim. tapana, samoin kuin muutamin paikon jouluna, että joku meni aterian aikana katsomaan ikkunasta sisään ja kenen hän silloin näki päättömänä pöydässä, se kuoli sinä talvena. Syönnin jälkeen sitten viskattiin lusikka vaseman olan yli lattialle. Jos lusikan pesä meni kirkolle päin, niin silloin tiedettiin, että nakkaaja pian kuoli.

Kuolemasta ja elämästä saatiin tietoa monella taijalla. Kurikassa oli tapana illalla riisuutuessa heittää vaseman olan yli kenkä tuvan peräpuolelle: jos kengän kärki silloin jäi ovensuuhun päin, oli kuolema pelättävissä, päinvastaisessa tapauksessa oli elämä siksi vuodeksi taattu.

Tammelassa käytettiin samanlaista taikaa siten, että heitettiin kenkä ovesta sisään: jos kärki kääntyi ovellepäin joutui kysymyksessä oleva henkilö talosta pois. — Ylivieskassa taasen ennustettiin perheen jäsenten kuolemaa siten, että laskiaisiltana tuotiin kirkkoreki kartanoille ja kaadettiin kyljelleen keula pohjasta kohden. Jalakselle asetettiin kunkin merkki, lastu. Kenen lastu yöllä putosi maahan, se tulevana vuonna kuoli.

Luonnollisesti tahdottiin tällaisena tärkeänä päivänä tietoja myös naimaonnesta ja tulevasta puolisosta. Tammelassa arveltiin sialla olevan moinen arvaamiskyky: jos se näet röhki, kun mentiin sen lättiin, niin pääsi naimisiin, muussa tapauksessa ei. Sulhasensa tai morsiamensa saattoi myös nähdä, jos laskiaisyönä otettiin kaljatuoppi, kynttilä ja peili, mentiin huoneeseen taakseen katsomatta ja jätettiin ovi raolle. Sitten syötiin huoneen joka nurkassa 9 silakkaa, häntä edeltäpäin. Se, kenen sitten näki peilissä tulevan juottamaan, oli tuleva puoliso. — Kurikassa syötiin niinikään leivättä 9 silakkaa häntäpää edellä, mutta juottaja tuli vasta unissa juottamaan.

[s. 23]Vihdoin mainittakoon, että Kurikassa oli myös tapana yöllä mennä «trullia» kuuntelemaan kolme kertaa siirretyn huoneen katolle. Vanhat noita-ämmät ne kuuluivat trulleina kulkevan naapureinsa navetoissa itsellensä onnea hakemassa keriten lampaista villoja kaulan alta, rinnasta ja selästä.

Laskiaisen nykyään kaikkein huomattavimmasta tavasta, mäenlaskusta, olkoon seuraava kuvaus, joka koskee oloja Orimattilassa puolivuosisataa sitten:

Laskiaisaamuna yöllä k:lo 12 tai niin aikaisin kuin suinkin heräsivät, menivät isommat pojat, harvoin tytöt, ulos pihamaalle ja huusivat: »hei, liuku, liuku, laskiaist», joku vielä lisäsi: «pitkiä pellovaisia!» tai jotain muuta. Silloin eivät vielä ottaneet kelkkoja esille eivätkä käyneet mäessä, vaan palasivat heti tupaan nukkumaan. Kun sitten päivällä tulivat yhteen, kehuivat keskenään, miten aikaisin kukin oli käynyt laskiaista huutamassa.

Kohta kun aamu alkoi sarastaa, menivät kiiruulla sekä isot että pienet, «kuka vain jalan jalkansa eteen sai,» ei kuitenkaan aikaihmiset, mäkeen. Ahkera mäenlasku alkoi, toiset laskettelivat kelkoilla, toiset jäästä tai jäätyneistä suoturpeista veistetyillä «kuleilla,» ja kovaa vauhtia alas mennessä huudettiin minkä mitäkin: «Hei liuku, liuku laskiaist, laskiaisrauhaa ja papuja kauhaa, niin suuria papuja ettei pataankaan mahru!» Tai: «Hei, pitkiä pellovaisia, kuitu ku silkki — — — (?), meille valkeit pellovaisia, teille mustia!» Tai vielä: «Meille valkeit pellovaisia, muille tuppuroit, tappuroit; silkkiä, saalia ku lakaliinoja, hei pitkiä pellovaisia!» — Vain välillä kävivät lapset kotona syömässä ja iltaan asti mäkeä laskivat; «vähemmät» tulivat tietysti jo hiukan aikaisemmin pois. Aikaihmiset menivät vasta iltahämärissä työreillä mäkeä laskemaan ja olivat siellä sitten maatapanoon asti. Ja mitä pidemmälle kelkka liukui, sitä pidempiä pellavia saatiin.

Laskiaista vietettiin Orimattilassa kolme päivää. Toisena päivänä mäessä ollessa huudettiin: «Lantut suuria kun nurkanpäitä, kaalit suuria kun — — — (kertojani ei muistanut vertausta). — Kolmantena päivänä taas huudettiin: «Meille tuhkaa ja sepälle hiiliä, hei!» Näinä päivinä ei ollut erikoisia ruokia eikä niitä pidetty pyhinä.

F. A. H.


Lähteinä tähän kirjoitukseen on käytetty M. Varosen tutkimusta vainajainpalveluksesta sekä „Kotiseudulle” saapuneita muistiinpanoja, joita ovat lähettäneet: E. Aaltonen Tammelasta, Lyyli Paulaharju Kurikasta, Ilmari Manninen Liperistä ja M. Hautakoskela Ylivieskasta. Orimattilaa ja Hollolaa koskevat tiedot ovat allekirjoittaneen.

Lähde: F. A. H.: Suomalaisten vanhoista laskiaistavoista. Kotiseutu, 1912, nro 2, s. 20–23. Kansalliskirjasto.