Siirry sisältöön

Suomen Kansanvaltuuskunnan määräys uuden kunnallistaksoituksen toimittamisesta erinäisissä tapauksissa

Wikiaineistosta

Suomen Kansanvaltuuskunnan asetuskokoelma 9.2.1918/19.


Suomen Kansanvaltuuskunnan määräys
uuden kunnallistaksoituksen toimittamisesta
erinäisissä tapauksissa.
Annettu Helsingissä, 9 päivänä helmikuuta 1918.
_______________


  Sen johdosta, että taksoituslautakunnat useissa kunnissa taksoitusta toimitettaessa eivät ole panneet veroäyrejä vuoden 1917 todellisten tulojen perusteella, vaan ainoastaan osasta todellisia tuloja, siten vapauttaen kokonaan tai osittain kunnallisveron maksusta jopa liikkeenharjoittajia ja suurtalollisia, määrätään täten, että missä kunnan hallinto näin havaitsee menetellyn, on se oikeutettu viipymättä toimituttamaan uuden kunnallistaksoituksen.

Kunnallishallinnot oikeutetaan siellä, missä ennen valitut taksoitus- ja tutkijalautakunnat eivät toimi, asettamaan uudet.

Tutkijalautakunnan päätöksestä, mikäli koskee verotusta maalaiskunnissa, on oikeus valittaa läänin valtuutetulle (komissaarille) tahi lääninneuvostolle.


Helsingissä, 9 p:nä helmikuuta 1918.


Suomen Kansanvaltuuskunnan Sisäasiain Valtuutettu
EERO HAAPALAINEN.