Suomen Maatalouden parannuksesta: I.

Suomen Maatalouden parannuksesta I.
Suomen Maatalouden parannuksesta
Kirjoittanut Kustaa Paturi

Suomen Maatalouden parannuksesta

I.

Joka ei edisty, se taastuu, lausuu tieteellinen periajatus, valtakuntain, kansakuntain, paikkakuntain ja yksityisien kansallisuudesta. Sitä mukaan kuin valtakunnat, kansakunnat tai paikkakunnat edistyvät yleisessä tieteellisessä sivistyksessä, toimijärjestys-jaossa, teollisuudessa ja elatuskeinojen vapaudessa, edistyy myös yleinen ja yksityinen varallisuus. Tieteellinen sivistys saattaa huomaamaan ja käsittämään enemmän tuottavan eteen-ottamisen, työnjärjestysjaon, helpomman keino-laadun työtä saada toimeen ja vapaus myöntää tilaisuuden valita semmoisen keinous-laadun, johonka kunkin halu, järjen- ja ruumiin taipumus ja kyky paraiten luontuvat. Sikäli kuinka kussakin valtakunnassa, kansassa ja yksityisien keinoitus-laadusta valitaan kunkin erinäisiä taipumuksia myöten toimien eteen ottaminen ja harrastetaan opin eli taidon edistystä, saadaan suurempi yleinen ja erityinen tulo itse omasta vaivannäöstä, sekä siihen seuraa vielä lisäksi osa muiden ansiosta. Esimerkiksi jos yhdessä valtakunnassa keinoitus tuottaa kutakin henkeä kohden niin suuren tavara-tulon että se tekisi 2 hopeamarkan arvon päivän osaksi ja toisessa valtakunnassa ainoastaan 1 hopeamarkan arvon päivältä, yhtä suurella tavaran hinnalla, siinä tapauksessa on toisessa valtakunnassa eli kansalla kahdenkertainen tulo toisen suhteen, ja niinmuodoin se kansa, joka saapi suuremman tuloksen työstänsä eli toimestansa taitaa tuottaa toisesta maasta alhaisemmalla taitokeinolla valmistettua tavaraa eli raaka-aineita halvemmalla hinnalla kuin omassa maassa ja myypi toiseen maahan muualta raaka-aineena tuotua ja omassa maassansa taitokeinolla valmistettua tavaraa kalliilla hinnalla toiseen maahan, joista saapi suuremman päiväpalkan, sekä ottaa toisissa maissa joko kauppa- tai muilla keinoitus-toimilla eli omaan maahan palvelukseensa väkeä siitä maasta, jossa on vähempi tuloa työstä, josta palveluttava nauttii osan palvelevan vaivannäöstä. Siten edistyneempi nauttii osan jälkeenpäin jääneen ansioista, kokoaa tavaroita, joista taas lainaa osan korkoa saadaksensa, aina enemmän edistyäksensä. Tavallisesti edistyneet opettavat tavoillansa ja tavaroillansa jälkeenpäin jääneitä elämän ylellisyyteen, joten tarpeet tulevat entistä suuremmiksi ja taastumiselle tuntuvaksi. Mikä tässä on sanottu yleisestä taastumisesta, huomata samaa paikkakuntainki kohdassa. Esimerkiksi jos yksi keinollisuus-haara edistyy toista keinollisuutta edelle, se joka saapi suuremman tulon taitaa maksaa kalliimman palkan työväelle ja ottaa suuren osan työväkeä työhönsä, sekä nauttia osan työntekijäin ansiosta, sitä vastaan jälkeenjääpä keinoitushaara huonommalla tulolla ei kannatakaan maksaa päiväpalkkaa edistyneemmän rinnalla työväelle ja jääpi vähemmälle työväelle ja niillekin täytyy maksaa entistä enemmän työpalkkaa, jonka vuoksi työnteettäjän voitto vähenee eli katoo peräti, että joskus menettää teettäjä pää-omansakin tekijän palkkaan. Sattuuko yhden nimellisessä naapurusten elinkeinoissa sama seikka edistymisen ja taastumisen kanssa, tavallisesti edistyneemmät saavat kuulla taastunneita moitteita jotta “kallistuttavat työväen palkat, ettei köyhä enää voi pitää palkallisia työntekijöitä”. Typeryytensä takia köyhtyneet vaativat kanssaihmisiä (palkkaväkeä) palkitsemaan kyyttömyytensä. Surkeata on kuulla moninaissa maatalouksissakin valitettavan ettei voida pitää palkkaväkeä; useammassa paikassa on syy ainoastansa keinoitus taidon puutteessa, jottei taida kilpailla muiden rinnalla.

Se joka huomaa yleistä maataloudenhoidon oppi, näkee Suomessa vasta mainitun keinon olevan alkaisella kannalla. Tosin on Suomessa maataloushoitoa koettu parantaa yhteisekstikin, mutta se on käynyt hitaasti, sekä eräissä kohdissa edistystarkoitus on tahtonut vielä takasin päin. Esimerkiksi sileän maanlaatuisissa väkirikkaammasti kansoittuneissa paikkakunnissa pellon laajentaminen, vanhatapaisessa viljelysjärjestyksessä käytettynä, työpaljoutta suhteen ei ole taloustulojen lisäystä karttunut. Tulokarttu, jos sitä on tapahtunut, on ollut muista syistä, niin kuin paremmista kulkukeinoista, kauppavirkeydestä, elatuskeinojen vapaudesta, paremmista työkaluista j. n. e. Pellon laajentaminen kohdaltansa vanhassa käytöstavassa ja järjestyksessä, suuressa osassa Suomen maata, on monia talouden kohtia huonontanutkin. Esim. luonnon laitumien ala on sikäli vähentynyt mikäli peltoa on laajennettu, jonka vuoksi monioissa paikoissa luonnon laitumet ovat käyneet niin huonoiksi että “luontokappaleet kuolevat suviseen nälkään”, niin kuin puheenparressa sanotaan, ehkä ennen enemmän maata laitumena ollessa “suvi suki” luontokappaleita. Kuin moninaissa paikoissa ei ole niittyäkään lisätty niin luontokappaleiden talviruokinnon kautta, heinäin katsannossakin, eivät ole sontavarat lisääntyneet, ehkä laajennettu pelto olisi vaatinut lisäystä, joten laajennettu pelto sontavarainki puolesta on huonontanut talouden tuloja. Sitä enemmän peltoviljelys uupuu eli antaa vähemmän tuloa, kuluja vastaan — niissä seuduissa, joissa tarpeellinen metsä-maan ala ja luonnon niittyjen tekomaa sovelialla asemalla puuttuu — jota enemmän peltoa laajennetaan vanhassa viljelystavassa käytettäväksi, jossa enemmäkseen kasvatetaan siemenelle tulevia tähkä-, palko- ja kuitukasvia sekä juurikasvia, jotka ottavat maasta voimaa enemmän kuin kaksi vertaa kuin samoista kasvista takasin annetaan samaan maahan. Kuin molemmat pellonviljelys ja luontokappalten hoito käypi kuluja suhteen entistä vähemmän antoisaksi, silloin se jo itte kohdassansakin taastuu — mitä sitte yhteisellä kilpailus-alalla. Puhetta kuuleekin kannatettavan että nykyänsä maatalouden pito antaa vähemmän prosenttia pää-omasta eli päiväpalkkaa työstä kuin muut keinoitus-laadut. Jos semmoisessa maineessa on perää, niin kuin vissimmästi osaksi onkin, niin se todistaa maatalouskeinon Suomessa yleisesti olevan huonommalla kannalla kuin muiden keinojen taito. Ikävän ikävää että maan pää-elatuskeino on niin takapajulla. Kuin maatalouden opin taito on alhaisella kannalla, alhaisella kannalla on talouden tuottokin. Ja ihmekö se! Ei ole tärkeämmän uudenlaatuisen opin edistykseksi paljoa kulujakaan tehty. Ollaanko sata vuotta jäljessä sivistyneempiä kansoja, niin on 100 prosenttia vähemmän tuloa työstä. Edellä mainittu pellon laajentaminen, niissäkin paikoissa, joissa viljelystavassa viepi takasin päin, kuitenkin on vastaiseksi avuksi kuin se järjestetään vaan semmoiseen viljelystapaan että sen kautta saadaan luontokappalten syöttävaroja talveksi ja suveksi, ja siten sontavarat lisääntymään ja luontokappaleiden hoito antoisaksi.

Lähde: Suometar-lehden vuosikerta 1865, 7. kesäkuuta s. 1.