Suomen Pankin Tampereen konttorin johto
Ulkoasu
Suomen Pankin Tampereen konttorin komisarioksi on toistaiseksi määrätty pankin pääkonttorin sihteeri Max Sabelli. Muutoksen lienee aiheuttanut pankin suhteet hra Nils Idmaniin. Mikäli kerrotaan, olisi Suomen Pankin Tampereen konttorin avustuksella Idmanille käynyt mahdolliseksi erinäisissä tapauksissa järjestää tilapäisesti asioitaan. Mitenkä tämä on tapahtunut, siitä liikkuu erilaisia huhuja.
Mikäli olemme kuulleet, on konttorin johtaja hra Lindeblad eilen ollut kutsuttu Helsinkiin johtokunnan eteen selvittämään toimintaansa konttorin johtajana.
Lähde
[muokkaa]Aamulehti tiistai 10.12.1912 s. 5.