Suomen kaarti 1877–1878
Ulkoasu
Suomen kaarti 1877–1878. Kirjoittanut Minna Krohn |
- Kun sota Turkinmaalla
- Jo riehui parhaillaan,
- Ja viattomain veri
- Vuos’ siellä tulvanaan,
- Niin silloin miehet meidän
- Myös riensi rivihin,
- Ja moni isä jätti
- Nyt vaimon, lapsetkin.
- Laps’ kotinurkassansa
- Vuodatti kyyneleen;
- Pois läksi isä armas
- Kentiesi ijäkseen.
- Mut povehensa painoi
- Nyt äiti surunsa,
- Ja hiljemmin kuin ennen
- Hän kätki kaipuunsa.
- Sodasta kuului sana:
- «Teidänpä kaartikin
- Muassa ottelossa
- Ol’ Gorny Dubniakin,
- Kun vankka Suomalainen
- Se hakkas päälle vaan; –
- Mut moni sentään kaatui
- Sotahan ankaraan».
- Ja toinen sana kertoi:
- «Kun yli Balkanin
- Kovassa pakkasessa
- Miehissä mentihin,
- Ei ollut leipää tarpeeks’,
- Ei myöskään vaatteita,
- Vaan nälän, kylmän vaiheet
- Nyt saatiin kokea».
- Sanoma kuului kolmas:
- «Miehenne joukottain
- Uhriksi taudin joutuu,
- Mink’ ennättävät vain;
- Ja hiljallensa hiipii
- Jo kuolo monen luo,
- Ikuista rauhaa tarjoo
- Ja väsyneelle suo».
- Sill’aikaa rauha tehtiin
- Ja sota lakkasi,
- Ja harventuneet rivit
- Kotihin palasi;
- Myös joukko meidän pieni
- Läks’ paluumatkallen,
- Ja uupuneena saapui
- Se kotimäellen.
- Ja Suomi armas jälleen
- Tervehti miehiään
- Ja tarjos kotilieden
- Palkaksi vaivan tään;
- Nyt vaimot, lapset sulki
- Syliinsä armaisen,
- Ja haavat sydämmitten
- Taas meni umpehen.
Lähde: Pääskysen Liverryksiä Lapsille. 1883. Helsinki.