Suomen maine

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomen maine.

Kirjoittanut Kustavi Grotenfelt


Niinkuin heräjävä immyt
Ihana oil Suomen niemyt
Sinisilmäns’ auaisten,
Aaltoisasta kehdostahan
Päivää nousten ihaamahan,
Avaruutta ilmojen.
Kunnahalle koivahainen,
Laaksoon tuomi tuoksuvainen
Kasvatteli juuriaan;
Lehtoon lensi vilvakkahan
Rastas raksahuttamahan
Raikkahia laulujaan.
Usein säilät säkenöivät,
Kalvat verta ikävöivät
Näillä Suomen saloilla.
Hurmehissa oli tanner,
Urhoin verin kostui manner
Sotahuutoin kaikuissa.
Usein soitto kantelehen
Yli maan ja manterehen
Täällä raikui lumoten:
Käestä silloin kalpa vaipui,
Laulun sävelestä taipui
Sydän kova ihmisen.
Mutta uljuus urohitten,
Tenhomahti laulajitten
Katosko jo iäksi?
Kannel Väinön lumoovainen,
Kalpa Kaukon kirkkahainen
Ainiaksko katkesi?
Ei, ei! Vielä Suomen kansa
Matalissa majoissansa
Isäin töitä muistelee.
Vielä eloon toivoisahan
Pitkästä jo unestahan
Kalevala havaitsee.
Vielä säilä hietras välkkyy,
Vielä Väinön kannel helkkyy
Kankahilla Kalevan,
Tulen lailla salamaisen
Maine kansan Kalevaisen
Ihastuttaa maailmaa!

Leimu [Kustavi Grotenfelt].


Lähde: Ylioppilas-Albumi J. V. Snellman’in 75 vuotisen syntymäpäivän muistoksi 13 p. Toukokuuta 1881. 1881. Helsinki.