Suomen synty

Suomen synty Kirjoittanut Elias Lönnrot

Kulki kuuluisa Kaleva,

Poikinensa poikutteli,

Etsien elinsijoa,

Asuinmaata arvaellen.

Kaukoa Kaleva kulki

Päivän puolelta iteä,

Päässyt päätänsä pakohon

Ihmisiltä ilke’iltä,

Jotk’ olivat joutunehet,

Tullehet tulille niille,

Kussa lasna laaksoloissa

Kuunteli kevätkäkeä.

Paljo maita matkusteli,

Paljo maita, paljo soita,

Paljo synkkiä saloja,

Korpimaita kauhe’ita.

Ei löynnyt elinsijoa,

Asuinmaata armahinta,

Viikon vierevän ohessa,

Eikä viikon, eikä toisen,

Yhen kuun kuluajalla;

Missä maat ylen matalat,

Kussa kankahat katalat,

Muut paikat pahannäköiset:

»Ei siinä sijoa mulle,

Ei oloa onnellista».

Niin tuli Nevan joelle,

Laatokan lahen perälle,

Siirtyi siitäki etemmä,

Pääsi vielä päiväyksen;

Näki maat, metsät ihanat,

Saavutti sataiset järvet,

Salot, saarimaat tuhannet.

Loi silmänsä loitommalle,

Etäämmälle ennähytti,

Keksi vuoret, keksi vaarat,

Keksi kukkulat komeat,

Lehot, laaksot lempehimmät.

Katselevi, kuuntelevi;

Niin kuuli kevätkäkösen

Laulelevan laksomailla,

Kuni muinenki kotona,

Elomailla entisillä.

Sanan virkkoi, noin nimesi,

Itse lausui ja pakisi:

»Tuotapa minäki toivoin,

Ikävöin ikäni kaiken,

Käen kullan kukkumatä,

Hopean helähtämätä».

Meni mielehen ajatus,

Tuli tuo ikuinen tuuma:

»Lietkö suotu maa suloinen,

Maa ihana arvattuna

Asunnoksi armahaksi,

Onnelliseksi oloksi.

Olet _suotu_ onnekseni,

Arvattu asuakseni;

Niin sun _Suomeksi_ nimitän,

_Suomen_ maaksi mainittelen».

Siitä sai nimensä Suomi,

Sai nimensä suomisesta,

Kalevasta kansan juuren,

Suuresta sukuperänsä,

Mainiosta maan eläjät.

Vieläki kevätkäköset

Laulelevat laksomailla,

Yhet laksot, yhet laulut,

Yhet armahat asunnot,

Ei ole yhet asujat,

Yhet korvat kuulemassa –

Jo on kauvanki Kaleva

Ollut poissa poikinensa.

Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.