Suomennoksia Heinen ”Laulujen kirjasta”
| Suomennoksia Heinen ”Laulujen kirjasta”. Kirjoittanut Heinrich Heine |
1.[muokkaa]
- Tuoll’ ijäti ne kiiluu
- Nuo tähdet korkeuden,
- Vuostuhannet toinen toistaan
- Niin kaihoisna katsellen.
- Ne kuiskuu outoa kieltä
- Niin runsasta, sointuvaa;
- Ei ykskään kieliniekka
- Vaan siitä selkoa saa.
- Mut mullepa tuttua on se,
- Enk’ unhoita sitä, en;
- Ja sirkkuni silmät mulle
- Oli kielioppina sen.
2.[muokkaa]
- Jos nähdä kukkanen pieno
- Mun syömmeni haavat vois,
- Se itkis kuin sisko vieno
- Mun tuskani poltteen pois.
- Ja tiedossa satakielen
- Jos syömmeni synkeys ois,
- Niin virvokkeeksi mielen
- Jo laulu hilpeä sois.
- Ja kultatähtöuen taivaan
- Jos sinne katsehen lois,
- Niin lohtua syömmeni vaivaan
- Se korkeudestaan tois.
- Ei tunne he tuskani tulta,
- Vain yksi tuntevi sen;
- Hän itsehän raateli multa
- Niin, raateli sydämen.
3.[muokkaa]
- Timanttia, helmiä sull’ on,
- Sull’ on mitä mieliä voi:
- Sull’ on lumosilmät moiset.
- Mitä viel’ ikävöit, sano oi!
- Lumosilmies siintoa noitten
- Yli maitten jo lauluni soi,
- Sadat kuolemattomat laulut.
- Mitä viel’ ikävöit, sano oi!
- Lumosilmäs nuo tulen mulle
- Niin tuiman rintahan loi,
- Ne mulle turmion tuotti.
- Mitä viel’ ikävöit, sano oi!
4.[muokkaa]
- Mitä mielit orpo kyynel?
- Sa kaihdat katsehen vaan.
- Jäit muistona muinaispäiväin
- Siin’ ainiaks asumaan.
- Moni sull’ oli kirkas sisko,
- Pois kaikki on hajonneet;
- On kanssa tuskien, riemuin
- Yön usmihin uupuneet.
- Ja usmihin multa nuokin
- Sinitähtyet lymysi,
- Sydämeeni jotka ne riemut
- Ja tuskat hymysi.
- Ah itse lempikin haihtui,
- Kuin usmaa ollut ois;
- Sa vanha orpo kyynel,
- Jo haihdu sinäkin pois.
Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. V. 1897. Suomal. Kirjall. Seuran kirjapainon osakeyhtiö, Helsinki.