Suomi-metsän humina

Suomi-metsän humina. Kirjoittanut anonyymi

Tään Suomen metsän humina

se mulle on mieluisin,

sen hongistojen huojunta

mulle kaiken kallehin.

Oi, jos sitä kuulla vain

mä elon’ ikän saisin ain’!

Se mieleni mun ylentää,

saapi syömmen sykkimään,

se rintani mun lämmittää,

jääpi suonen tykkimään.

Oi, jos sitä kuulla vain

ma elon ikän saisin ain’!

Pois huolet multa haihtuvat,

väistyvät väreet kylmät,

kun Suomen hongat huojuvat,

humisevat metsät jylhät,

ja tunne elon pyhä

se syömmen täyttää yhä.

Jos kuljen tietä metsämaan

ja humu korviin soipi

niin silloin se vaan ilossaan

mun syömmen salamoipi

ja laulu tuntuu itsestään

saavan siellä syntymään.

Tai, jos astuu aukeoilla

ja onkin tiellä lunta

silloinkin vaan sydän noilla

se näkee onnen unta;

ja tunnen rakkautta

ja elon rauhaisuutta.

Tunnen elon puhtoisuutta

ylevätä ihanaa...

tunnen sitä yhä uutta

riemukasta, valtavaa.

Tunnen uutta elämää,

mi rinnassani heräjää.

Sydämmeni unelmoipi

ihanne maailmassa,

haavevirsi siellä soipi:

”nyt työ on alkamassa,

tartu nuottiin kiinni vaan

ala heti laulamaan!”

”Laula Suomen mahtavuutta

kalleutta isänmaan,

laula ääntä vaikka kuutta,

että saat sen sointumaan;

viel’ laula kevähästä –

ja ihmis-elämästä...!”

Niin sävel’ soipi syömmessäin

saaden lauluun yhtymään, –

min humina on Suomi-metsän

saanut siellä syntymään.

Sikspä sitä kuulla vain

elon ikän halajain.

Kotisaari.

Lähde: Työmies 23.6.1904.