Suomussalmelaisen käynti Ateneumissa

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomussalmelaisen käynti Ateneumissa

Kirjoittanut H. G.
H. G.: Suomussalmelaisen käynti Ateneumissa. Kyläkirjaston kuvalehti, 15.11.1888, nro 11. Lehden verkkoversio.


Suomussalmelaisen käynti Ateneumissa.

Ateneum-1888.jpg

Viime kevät-talvena satuin ilta-hämärässä kävelemään Helsingin rautatietorin poikki. Yht’äkkiä seisahduin, kuullessani erään vanhan ukon kotipuoleni murteella kysyvän:

”Sanokaapa minulle, kuka tuommosen pytingin rakensi itselleen”, osoitaen Ateneumia, jonka useimmista ikkunoista loisti valtiopäivämiesten valoa.

”Se on kruunu!” vastasin heti, ja vaikka minulla olikin kiireenlainen, en malttanut olla kysymättä häneltä:

— ”Mistä päin te olette?”

Hän : ”Suomussalmelta.”

Minä: ”No, mitä te vanhoilla päivin olette tänne tullut?”

Hän: ”Ka kun on minulla kaksi poikaa täällä jo monta vuotta työssä ollut ja hyvällä palkalla, niin läksin heitä katsomaan. — Ei tuota siellä kotipuolellakaan juuri ole niin hupaista, ett’ei sieltä erota raskisi, Sekaleipää jo pureskeltiin sitte Joulun.”

Minä: ”vaan eikö semmonen matka tule kalliiksi?”

Hän: ”Kaksi markkaa oli lähtiessäni rahaa, ja nekin toin tänne aivan kokonaisina.”

Minä: ”Millä kumman lailla te sitten matkustitte?”

Hän: ”Kummako se on tullessa, kun jalan alla luistaa. Ei mennyt paljo päälle kahden viiton sitä matkaa hiihtäessä, vaikka sanovathan ne tuota olevan jonkun seitsemisen kymmentä peninkulmaa.”

Minä: ”No montako kaupunkia olette nähneet?”

Hän: ”En ole käynyt sen tiheämmissä kylissä kun Kajaanissa jo Iisalmen kauppalassa. Eihän minun olisi kannattanut kaupungeissa käydä, sillä kutka minua siellä olisivat elättäneet? Vaan maaseuduilla, kun tulin taloon ja rupesin kontistani ruokaa katselemaan, niin aina sanottiin ettei tässä talossa ole ennenkään vieraan tarvinnut omistaan syödä.”

Minä: ”Milloinka jo tulitte tänne?”

Hän: ”Vasta tänä aamuna. Ja nyt tulen poikani kortteeripaikasta kaupunkin katselemaan. — — Vaan kylläpä on komea tuo talo”, jaktkoi hän, ja katseli uudelleen Ateneumia. ”Onhan se siellä meilläkin Ämmän ruukilla muka suuri, kaksikerroksinen rakennus, vaan mökkitaloja näkyy olevan tämän rinnalla.”

Minä: ”On täällä Helsingissä suurempiakin kuin tämä, mutta tuskinpa lienee kauniimpaa rakennusta. — Tahtoisitteko nähdä sitä sisääkin?”

Hän: ”Kyllähän sinne tekisi mieli mennä, vaan eivät kai ne tämmösiä sydänmaan ukkoja sinne laske.”

Minä: ”Tämmöisiin yleisiin rakennuksiin, jotka ovat kruunun eli koko kansan rahoilla julkisiksi rakennetut, pääsee jokainen kunniallinen ihminen. Vaan nyt minulla ei ole aikaa, tulkaa siis aamulla 10 aikana, niin lähdetään yhdessä katselemaan sitä oikein tarkkaan. Tavataan tuossa ison oven kohdalla.” -- -

Seuraavana päivänä määrättyyn aikaan näin ukon istuvan portailta odottaen. Astuimme siis heti sisään. Eteemme kohosi kauniimmat portaat, mitä voidaan nähdä maassamme. Ukko ällistyi, tapaili lattiaan päästänsä, katseli portaita, laattiata, kattoa, minua ja itseään, vikkaamatta sanaakaan.

Minä: ”No ukkeli, miltäs näyttää, tokkohan Ämmän ruukilla tämmöisiä olette nähneet, vaan mitä sanotte?”

Hän: ”Mitäpä minä ymmärtäisin sanoa, vaan jos tohtisin, niin tahtosin kysyä, että aivanko se on koko rakennus yksinä portaina ja porstuana?”

Minä: ”Totta tosiaankin! Olettepa jokseenkin oikeossa, sillä suuret nämät ovat. Vaan kun hallitus kerran rupesi taiteelle rakentamaan ensimmäistä kotopaikkaa maassamme, niin se tahtoi tehdä siihen jotakin todella suurenmoista ja kaunista. Kunhan lähdetään katselemaan, niin huomaamme pian, että on tässä vielä paljonkin muita huoneita, ja että tänne mahtuu paljon työntekiöitä.”

Hän: ”Mitä, osuuko tässä työntekiöitä? Ja mikä se on tämä oikeastaan. Sanoitte taiteen kodoksi?”

Minä: ”Tämä on kouluhuone jo enimmäkseen tässä koulussa on oppilaita alhoisemmista kansanluokista. Työväkeä kaikenlaista, maalarin ja nikkarin oppilaita, seppiä ja timperimiehiä täällä näkee satoja joka ilta. — Lähdetäänpä nyt esim. tänne vasemmalle kädelle, siihen saliin, jossa talonpoikaissääty istuu nykyjään.”

Se oli, niinkuin kaikki muuttin huoneet, hyvin yksinkertaisesti sisustettu, ei mitään turhamaisiin pantu. Siinä salissa opetetaan alkeispiirrustusta, jota kaikki oppilaat saavat ensin harjoittaa. Siitä tulimme toiseen saliin, joka on rakennuksen päässä ja jossa opetetaan koneita piirrustamaan.

Sitten nousimme rakennuksen vasemmassa päässä olevia portaita toiseen kerrokseen, jossa näimme opetussalin rakennuspiirrustusta ja toisen koristemaalausta varten.

Vihdoin Suomussalmen ukko jo rupesi puhumaan ja kysyä tiuskasi: ”Mitähän hyötyä noista koristusmaalauksista on?”

Vastaukseksi vei eräs laitoksen opettajista meidät pienempään syrjähuoneesen ja näytti, miten eräs maalarin oppilas, joka ei ollut osannut edes oikein kirjaa lukea, kun tuli laitokseen ensi kerran, nyt oli maalannut erään pöydän, joka oli aivan kun valkeasta marmorikivestä tehty, toinen oli kaapin ovet maalannut aivan puun värisiksi, kolmas oli tehnyt erinomaisen kauniita kattokoristuksia. Kaikki nämä harjoitukset tehdään täällä paperille.

Jopahan ukkokin myönsi että: ”No olenhan sitä minäkin välistä ajatellut, kun olen katsellut siellä kotikylässä sitä meidän maalaria, jota kyyditään ja syötetään ja juotetaan ja vielä palkitaan, että eikö se koskaan voisi muuta maalia käyttää, kun tuota tummanpunaista, joka on kun tervalla töhrisi sängyn laidat, maitopytyt, jakkarat ja kiulut. Onhan toki lystimpi nähdä vähän muitakin värejä, vaan enpä ole koskaan voinut aavistaakaan, että niitä näin monenlaisia on, ja että paperille voisi saada, mitä tahtoo.”

Tämän jälkeen näimme pienempiä huoneita, joissa tarjotaan opetusta puupiirroksessa, posliini- ja lasimaalauksissa y. m. s.

”Mitä niillä puupiirroksilla tehdään?” kysäsi ukko taasen.

Minä: ”Oletteko nähneet Kyläkirjaston Kuvalehteä?”

Hän: ”Olenhan tuon toki nähnyt. Sitähän tuli ainu kuukauden kuluttua meidän naapuritaloon ja pyhän aikana sitä kaikki kokouttiin katselemaan, että mitä siinä uina näkyisi.”

Minä: ”No mitenkä te luulette siihen kuvia saatavan?”

Hän: ”Sitäpä en ole koskaan tullut ajatelleeksi.”

Minä: »Juuri siten, että kuvat ensin piirretään puuhun ja siitä sitten painetaan kirjapainossa, paperille. Ennen täällä Suomessa ei tätä taidetta tunnettu ollenkaan, jonka vuoksi lehteen ensimmäisinä vuosina hankittiin kuvia ulkomailta, mutta viime aikoina, on siihen ruvettu jo saamaan kotimaassakin piirrettyjä kuvia.”

Viimeksi mainittujen huoneitten päällä, eli kolmannessa kerrassa vasemmalla sivulla istui silloin pappissääty, mutta nyt sinne on laitettu taide-yhdistyksen näyttely, joka tulee oina olemaan siellä. Siellä on kuvamaalauksia, vanhoja suomalaisia ja uusia, sekä vähän ulkomaalaisiakin, järjestettyinä eri maalarikoulujen mukaan. Niinikään on taide-yhdistys nyt syksystä asettanut kaikki hallussaan olevat veistokuvat näyttelyyn äsken mainituille suurille portaille ja niiden päällä olevalle kauniille käytävälle, ja nämät kuvat näyttävät hyvin soveltuvan tuota tummaa väriä vastaan, jolla portaat ovat maalatut. Täten tulevat myös nämät joutavan riksi moititut portaat hyödyllisiksi. — Muuten on koulujen omistamat suuret kipsiset mallikokoelmat ripustetut pitkin käytävien seiniä joka kerroksessa, niin että niistäkin on moninkertainen hyöty.

Kaikki nämä kouluhuoneet, joista nyt on ollut puhetta, kuuluvat n. s. taidollisuus-yhdistykselle, sen ylhäisemmälle ja alhaisemmalle koululle. Edellisessä oli viime vuonna alun kolmatta sataa, ja alhaisemmassa eli käsityökoulussa noin 160 oppilasta. Oppilaita oli ylhäisimmistä Helsingin perheistä sekä tietämättömimpiä oppipoikia, naisia ja miehiä, kaikki siellä yhden veroisia muissa suhteissa paitsi taiteellisen kykynsä puolesta. Niissä opetetaan, paitse piirustamista ja maalausta, laskentoa, kirjanpitoa y. m. s. Opettajia siinä on jokseenkin monta jn opetuS käypi muun molemmilla kielillä. Tätä paitse on rakennuksessa vastaiseksi sijaa teollisuuskoululle, jossa viime vuonna oli 80—90 oppilasta. Tällä koululla on oma näyttelynsä, johon on kotimaasta ja ulkomaalta ostettu kaikenlaisia kauneutensa ja taidollisuutensa tähden malliksi kelpaaroiuvia teollisuuskaluja.

Ja vihdoin asuu rakennuksen toisessa päässä taide-yhdistyksen koulu. Tänne kun astuimme Suomussalmelaisen kanssa erääsen opetushuoneesen, istui siellä aivan liikkumatonna eräs vanha pitkäpartainen kerjäläisukko ja hänen ympärillään joukko nuoria naisia ja miehiä, piirustustelineet edessään, täydessä työssä, ikäänkuin kilpasilla piirustaen ukon muotokuvaa. Lattialla kulki edestakaisin heidän opettajansa neuvoen ja oikaisten.

Suomussalmelainen, joka oli kuullut että nyt tultaisiin taide-yhdistyksen kouluun, sanoi:

”Vai tämmöistä se taide on! Usein olen nähnyt sanomalehdissä tuota ”taide”-sanaa, vaan en ole vielä ymmärtänyt sitä miksikään enkä näy vieläkään oikein älyävän sitä. Sillä mitä varten ne tuota miestä jokainen kuvaavat?”

Minä: ”Se on vaan harjoituksen vuooksi. Nämä oppilaat saavat harjoitella vuosikausia, ensin täällä kotonaan ja sitten vielä ulkomailla, ennen kun heistä tulee taiteilioita.”

Ukko: ”No mihin virkaan ne sitten pääsevät?”

Minä: ”Sitten he osaavat tehdä esim. alttaritauluja ja muita samanlaisia kuvia. Eivät he tule sen kunmmemmiksi virkamiehiksi, vaan elävät tavallisesti vapaina taiteitten harjoittajina.”

Ukko: ”Tuotu minä en ymmärrä, vaan paljonhan sitä näkyy olevan semmoista, jota ei ymmärrä.” Näitä taidemaalareita varten on rakennuksen keskimmäisen oven päällä ylimmäisessä kerroksessa, jossa on tuo suuri ikkuna, vakituinen atelieri eli taidetehdas. Sitä paitse löytyy iso kuvanveisto-atelieri.

Rakennuksen ala- eli kellari-kerroksessa löytyy kaikellaisia suojia polttopuitten y. m. säilyttämiseksi, iso höyrykone ilman lämmitystä ja vaihtoa sekä vielä sähkövaloa varten.

Kun olimme tulleet jälleen torille, katseli Suomussalmelainen vieläkin rakennusta ja kysyi:

”Sitä minä olen koko ajan miettinyt, että kuinkahon paljo tuo on maksanut?” Minä: ”Hiukan päälle miljoonan.”

Ukko: ”Ohhoh! Kylläpä meni rahoja! Saisikai tuolla summalla jo melkein koko Kajaanin kaupungin. Lienevät nuo toki talonpojat valtiopäivillä vastustaneet, kun tästä päätettiin.”

Minä: ”Eihän siitä ole valtiopäivillä päätettykään. Rahat olivat hallituksen ja hallitus saa niillä tehdä mitä tahtoo.”

Ukko: ”No mutta mistäs se hallitus sitten semmoisia rahasummia on saanut? Taitaapa olla tämä taasen niitä asioita, joita minä en ymmärrä.”

Minä: ”Ei tätä taida ymmärtää moni muukaan. Tietysti rahat ovat oikeastaan Suomen kansan, mutta olemmehan nähneet ja kuulleet, että rakennus on saman kansan lapsien opetusta varten.” Ukko: ”Onkohan tuohon rakennukseen mennyt paljonkin aikaa?”

Minä: ”Kolmatta vuotta. Se valmistui lokakuussa 1887. Olisi valmistunut jo paljon ennemminkin, vaan perustukseen meni paljon työtä. Tämä tori, jolle se on rakennettu, oli vielä teidän nuorra ollessa merenlahtena, jolla koulupojat luistelivat syksyllä. Nyt se on täytetty, vaan kun noin suurta rakennusta piti ruveta muuraamaan, niin suohon piti upottaa tukkeja junttaamalla, kaivaa muta pois ja rakentaa seinät jokseenkin syvälle maan sisään.”

Tämmöistä rakennusta oli jo Fred. Cygnaeus aikanaan ehdotellut, mutta hänen unelmansa eivät tässäkään suhteessa toteutuneet. Vasta siten, kun asiaa ruvettiin puuhaamaan käytännöllisemmästi, eli siten, että ehdotettiin yhteinen ratennus taide- ja taideteollisuus-yhdistyksille, on tuuma voinut toteutua. Tämän tuumna alkuunpania ja asian perille ajaja oli professori C. G. Estlander. Rakennuksen arkkitehtinä on ollu Hjort af Orrnäs ja maalaustyöt on korumaalari K. K. Hellstén suorittanut.

H. G.