Surusta iloon

Surusta iloon. Kirjoittanut Kössi Kaatra

En tiedä, mik’ on sattumaa

ja mikä muuta lienee,

vaan useasti kulkijaa

tääll’ outo voima vienee.

Näät korven tietä kaameaa,

kuss’ surun virttä kuulin,

ma astuvani ainiaan

täss’ elämässä luulin.

Mut katso: äkin korpitie,

tuo kivinen ja karu,

mun kukkatanterelle vie,

jok’ kaunis on kuin taru,

miss’ uinuu ujot orvokit,

nuo viehkeät ja vienot,

ja ruusut, liljat, narsissit

ja sinikellot hienot,

jotk’ kaikki, kaikki kumartaa

ja hymyilee ja huojuu

ja poimijaansa odottaa

ja kiehtovaisna nuojuu,

ja jossa, päällä kukkien,

käy niiden haltijatar,

suloinen tyttö tuoksujen

ja värin valtijatar.

Hän auersiivin liitelee

ja vastahani kulkee,

mua hurmahuulin suutelee

ja sylihinsä sulkee.

ja kukkasin mun koristaa,

mun unelmilla täyttää,

maan armauden osoittaa

ja kauneuden näyttää

ja keijuen ja leijuen

mua edemmäksi johtaa,

kuss’ silmä luonnon luomien

jok’ ihanuuden kohtaa.

Ja kaiko ei hän tieltäni,

ei loitommaksi lennä

ja on kuin ei hän luotani

pois aikoisikaan mennä,

vaan ikipaiviks jäisi hän

luo miehen mieltymänsä,

sois hälle poven liekkivän,

sois hälle pyhimpänsä

ja korvenkäyjän keralla

hän kukkasihin hukkuis

ja mieron mies ja prinsessa

suudelmihinsa hukkuis.

Lähde: Kaatra, Kössi 1906: Kyttä. Hämeen kirjakauppa, Tampere.