Siirry sisältöön

Suruvirsi Suomen kielen tilasta

Wikiaineistosta
Suruvirsi Suomen kielen tilasta.

Kirjoittanut Pietari Makkonen


”Kuukaslehti Mehiläinen on viimme Kesä-kuun lopulla herjennyt levittämästä hunajaansa Suomen kansalle. Syyn tähän kertoopi Mehiläisen kirjottaja seuraavalla tavalla: ”Usiammtsta syistä, ja erinomattain sen tähden, ettei ole saanut tarpeeksi lukijoita eli muita ostajia, tulee Mehiläinen tällä kuun-osalla lopettamaan työnsä ja toimensa. Sen, joka paheksii tätä kesken lopettamista, soisimma itsensä rupeevan jotain sanomalehtiä toimittamaan, ja ilman omaa työtä, huolta ja vaivaansa vielä päälliseksi saavan omista varoistansa maksaa 300 ruplaa vuodelta, jota ottajain kautta ei saada palkituksi. Niin on se tänä vuonna Mehiläisen kanssa ollut. – Ne, jotka ovat pyytäneet tämän vuoden Mehiläistä ja edeltä maksaneet koko vuosikerrasta, saavat tulevana syksynä eli talvena loppupuolen Venäjän historiasta palkinnoksi, joka heille tulee postin kautta lähetettäväksi eli, joille niin paremmin sopii, Helsingistä saataviksi.” – Muutamasa Aviisisa luettiin, ei monia aikoja sitte, että Suomen kansa on jo noussut niin korkialle valistuksesa ja kirjallisisa avuisa, että tästälähin ei tarvitte peljätä, ettei aina joku Suomenkielinen Sanoma-Lehti ulos anneta. Kuinka tämä käynee toeksi saamma vasta loppupuolella vuotta nähä. Pahalta kaiketi nyt näyttää. Kun Mehiläisen täytyi kesken herjetä, niin ei taija meijänkään vähemmmät Sanoma-Lehet kauvan pysyä hengisä. Mutta mikä mahtaa siihen olla syynä. Jokohon Suomen Kansa on saanut kylliksi valistusta? Ei Kansan siihen ole syytä, mutta niitten, joittenka velvollisuus olisi johdattaa Kansaa vallituksen retkillä. – Että kansan seasa löytyypi niitä, jotka oikeen ja syämmelisesti arvaavat Suomen kielen suloisuutta ja tarpeellisuutta sitä uutteruuella ja kaikella voimalla viljellä, todistaa seuraava, talonpojalta Petteri Makkoselta, Kerimäen pitäjästä, tehty Runo, joka on präntätty Mehiläisen viimmesesä vihkosa ja jonka nyt someuensa vuoksi otamme vapauen präntättää näihinki Sanomiin:

Suruvirsi Suomen kielen tilasta.

[muokkaa]
Suvatseeko Suomen kansa,
Salliiko Savon asujat,
Vielä veisata vähäsen,
Surkutella Suomen maasta?
Suruvirsi on Suomen maasta,
Sekä vaikia valitus,
Kuinka suuri Suomen kansa
Saapi kirjoja käsiinsä,
Oikeuksista annetuita,
Pantuna paperin päälle;
Ruotsin kielen kirjotettu,
Jota ei tiennehet isämme,
Oma vanhempi osannut,
Lausuella lapsillensa,
Kanssa poikansa puhua.
Tämä on se outo kieli,
Suomen maalla muukalainen,
Joka kansan kaikki tyyni
Pitäpi pimeyen alla,
Josta juttuja tulepi,
Turhat riiat ratkiapi,
Kun ei tunne kirjojansa,
Arvioitansa osaja.
Herrat saapi suuren palkan
Pienistäki kirjoistansa,
Kuitenki en itse tieä,
Jos on kirja kelvollinen,
Mitä siinä on sisässä;
Mutta täytypi monenki
Vieä herralle hevonen,
Panna lehmä läjästänsä,
Kun ei kukkaro pitäne.
Laki on meillä laaullinen,
Aivan oikia asetus,
Jonka armas Keisarimme,
Itsevaltias vakainen,
Anto meille armostansa,
Suomen suureksi hyväksi;
Vaan ei laiteta lakia,
Ei osata oikeutta,
Suomen kielen kirjotella,
Jonka itse ymmärtäisin,
Ilman toisen tutkimatta,
Sekapään selittämättä.
Kun ois kirjat kielellämme,
Suomen selvillä sanoilla,
Itse tietäisin asian,
Osajaisin arvionki,
Kuittikirjani katsella,
Lujat päätökset lukea.
Enkä varsin vaivoaisi
Esivaltaa viatta,
Oikeutta ilman syyttä,
Eikä kukkaro kuluisi,
Tuomiskontti tyhjeneisi.
Minä vielä mielessäni
Olen toivossa ilonen,
Että armas Keisarimme,
Esivaltamme vakainen,
Suomen suureksi iloksi,
Onneksi alamaistensa,
Sekä kansan kunniaksi,
Antaa käskyn armollisen,
Suomen sääyille sanoman;
Asettapi oikeuet
Suomen selvillä sanoilla;
Että suuri Suomen kansa,
Saisi kirjat kielellänsä,
Niinkuin kaikki muutki kansat,
Mainitahan maailmassa,
Onnen helmassa elävän;
Kun on kaikki kirjotukset
Sillä kielellä samalla,
Minkä heille helmassansa,
Oma äitinsä opetti.
Sitä vielä Suomalaiset
Hyvin suurella halulla,
Ikävöivät itsellensä,
Että kuulu Keisarimme,
Majisteetti mainittava,
Joka käski koulupaikat,
Akatemiat asetti,
Käskis kouluissa lukea,
Opitella oppivaisten,
Suomen selviä sanoja.
Sillon saisi Suomen kansa
Armon auringon havata,
Pimeyen paksu pilvi
Sillon siirtyisi sivulle;
Eipä puuttune puheita,
Sekä selviä sanoja,
Tämän kielen kertojilta,
Asujilta ankaroilta.
Kyllä antaisi asiat
Vielä paljonki puhua,
Vaan ei anna aika myöten,
Enkä jaksane jutella;
Josta päätän pännän juoksun,
Sulan seisatan samalla.


Lähde: Oulun Viikko-Sanomia 15.8.1840.