Suuri tulipalo Orimattilassa

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suuri tulipalo Orimattilassa.

Sunnuntai iltana k:lo 1/2 10 ajoissa pääsi tuli valloilleen kruununnimismies Backbergin omistamassa asuinrakennuksessa Orimattilan kirkonkylässä. Noin k:lo 12 ajoissa yöllä oli rakennus palanut kerrassaan poroksi, ja joutui siinä liekkien uhriksi kaikki mitä talossa oli. Kun valkea pääsi irti, ei talossa ollut kotona muita kuin eräs naispalvelija ja kaksi alaikäistä lasta. Syynä tulen irti pääsemiseen on ollut se, että petrolilamppu räjähti sytyttäen ikkunakartiinit, joista sitten valkea levisi niin nopeasti, että tuskin ehti ajatella muuta kuin henkensä pelastamista. Paitse hra Backbergin yksityistä asumusta oli rakennuksessa myöskin nimismiehen kanslia, postikonttori, postisäästöpankki sekä kunnan säästöpankki, jotka kaikki kärsivät suuria vahingoita. Postikonttorin paperit ja kirjat paloivat kaikki, niinikään nimismiehen arkisto sekä osaksi myöskin säästöpankin tilikirjat. Säästöpankin tulenkestävässä kassa-arkussa oli säilytettynä noin 240,000 m. puhtaassa rahassa ja velkakirjoissa. Rahoja oli noin 7 - 8,000 m., jotka rahat onneksi toki eivät kaikki hävinneet. Ainoastaan muutamat kassa-arkussa ylinnä olevat paperit olivat hiiltyneet. Arvaamattoman vahingon tuotti nimismiehen arkiston palo, varsinkin kun arkistossa sattui olemaan puhtaaksi kirjoitettavina Mäntsälän ja Myrskylän kihlakunnan-oikeuden kaikki asiakirjat viime käräjiltä, jotka kaikki joutuivat liekkien uhriksi.

Sekä rakennukset että irtaimisto olivat tosin vakuutettuina, mutta alhaiseen arvoon, postitoimistonhoitajan yksityinen omaisuus 1,500 markkaan. Muut vakuutussummat ja koko vahingon suuruus tietämättömät. Osa vahingosta asiakirjain palamisen kautta tietysti korvaamaton. - Sammuttamista ei käynyt ajatteleminen; oli täysi työ lähellä olevain rakennusten ja kylän suojelemisessa. Vettä oli kyllä runsaasti saatavissa, mutta sammutusaseet olivat huonoja ja varsinkin ruiskut huonossa kunnossa. Kerrotaan että tulipalon aikana valkea syttyi viidessä eri paikassa kylässä. Postin toimittamista varten ryhdytään väliaikaisiin toimiin. Mitenkä kaikki selvitetyksi saadaan, sitä ei ole helppo arvata.

Ylläoleviin tietoihin, jotka on antanut Suomen sähkösanomatoimisto, lisättäköön vielä mitä me itse olemme tästä kamalasta tulipalosta selville saaneet. Kassa-arkku, jossa säästöpankin varat olivat säilytettyinä, oli kyllä olevinaan tulenpitävä, mutta sanottavasti se ei aarrettaan pystynyt suojelemaan. Ainoastaan se seikka, että siinä olevat rahat olivat rasvanahkaisessa kukkarossa, esti niiden kerrassaan hiiltymistä. Kukkaron nahka oli kuitenkin aivan kärvettynyt ja kutistunut kokoon. Kukkaroa ei ole vielä avattu, mutta suusta huomaa sentään, että lienevät rahat jotakuinkin säilyneet. Ei ole liioin uskallettu arkussa oleviin velkakirjoihin koskea, koska arvattavasti hyppysissä hajoaisivat. Alimmaiset näyttävät kuitenkin säilyneen siksi hyvin, että niistä selkoa saadaan.

Liekkien uhriksi on joutunut suuri joukko kartta- ja postimerkkejä - arviolta 2 - 3,000 markan arvosta - sekä postikonttorissa olevia rahoja noin 600 m. Niinikään kuuluu nimismiehen hallussa olleen kruununrästirahoja noin 3,000 m., jotka nekin kaikki paloivat.

Mitä omaisuuden vakuutuksiin tulee, niin on meille ilmoitettu, että asuinrakennus oli vakuutettu maalaisten paloapuyhtiössä 2,500 markasta. Hra Backbergin ja postinhoitajattaren Ida Gustava Fagerströmin irtain omaisuus oli vakuutettu kunnan vakuutusyhtiössä, edellinen 2,000 ja jälkimmäisen 1,500 markasta.

Polisitutkinto alkoi jo eilen. Toimiin on ryhdytty että tämä tärkeä postitoimisto ehkä jo tänään taas voidaan avata yleisölle. Ylipostitirehtöri on itse matkustanut sinne tutkintoa pitämään.

[Lähde: Uusi Suometar 29.4.1890 sivu 2]