Suutelet meille unhoitusta
| Suutelet meille unhoitusta. Kirjoittanut Ain’Elisabet Pennanen |
- Suutelet meille »unhoitusta,
- unhoitusta vaan!..
- Haihtuu hurma niinkuin haihtuu
- lentävä tähti syvään sineen,
- surun syvään äänettyyteen.
- Kuulen siellä kellot soivan,
- kaiken lopun kummat kellot.
- Valojasi vannoessa
- korkealla kukkulalla,
- yössä kesäkirkkahassa
- kuulen vaan ma kellot soivan
- kumman kaukaiset ja kylmät kellot.
- Ma kuuntelen kyynelsilmin, –
- ei lempi ikuinen!
- Tuo lempi, perhokulta, kaikkein häipyvintä.
- Niin hehkuen kumpuvan äänesi vuossa
- ne puhkeevat tuttavat valheet
- kuin kirjavat ihanat kuplat,
- punapilkkuineen,
- sinisoiluineen,
- ne pyörii, tanssii, särkyy pois –
- on nopea kuplien kierto.
- Ma kuuntelen kyynelsilmin,
- ja värjyn, ma valheista värjyn!
- Niin rakkaita valheita kaikki ne on,
- niin totta ne muistuttaa!
- Minä aina noin lempiä voisin,
- siks aina ma vaikenen.
- Kylmä, kuuma, myönnän taikka emmin,
- minä yksin, yksin lemmin.
Lähde: Pennanen, Ain’Eliisabeth 1907: Tschandalan vanki. Otava, Helsinki.