Sydämeni (Kovero)
| Sydämeni. Kirjoittanut Karl Adolf Kovero |
- On suurin surkeuten’
- Mun oma sydämen’.
- Ei sitä muuten näy,
- Vaan kyllä selväks käy,
- Jos valkeus sisustaan
- Sen pääsee paistamaan.
- Kuink’ ähkyy, vohkuu sen
- Palkehet pahuuden,
- Jos ei se saada voi,
- Mit’ aikoo, aprikoi!
- Sen juonet katalat
- Ja himot kauheat
- Ken kertoella vois
- Ja päivän valoon tois!
- Vaikk’ usein harhaan vie,
- On pahan kaiken tie,
- Ei syypää sittenkään
- Se ole mihinkään.
- Muut aina vääräss’ on,
- Se tälle mahdoton.
- Jos ain’ ei pettää saa,
- Se puikkii valheen taa:
- On syyttömästi nyt
- Taas koito kärsinyt.
- Se halaa maallista
- Ja hylkii taivaista,
- Vie mun alaspäin,
- Kun pitäis ylespäin.
- Langennut enkeli
- On sydämmessäni.
- Jos tuota tuntoni
- Välisti vastusti,
- Se käärmeruoskallaan
- Sai veren’ vuotamaan,
- Mun saattoi satimeen.
- Vie varmaan syvyyteen,
- Jos ajoiss’ apua
- Ei mulle anneta.
- Ei auta voima mun,
- Mä raukka rutistun.
- Oi Herra taivahan,
- Ann’ apu vaivahan,
- Vaimenna haavat nää,
- Sä olet kaiken pää,
- Laupias, armias
- Rakkaassa Pojassas!
1899.
Lähde: Kovero, K. A. 1899: Kyhäelmiä I.: muutamia muistoja kokosi K. A. Kovero. Jyväskylä.