Sydän (Hirvonen)
| Sydän. Kirjoittanut Simeon Hirvonen |
- Mi sisältäiskään enemmän
- Tai tuntis tuskan syvemmän,
- Kuin sydän tuntee,
- Itseens’ sulkee,
- Tuo jäsenistä tunnokkain
- Ja arin, hellin rinnassain?
- Ja mikä taasen enemmän
- Iloa tuntis elämän,
- Kuin sydän varmaan
- Tuntee armaan
- Tuoss’ äidin pienokaisestaan,
- Tai tyttö hellä sulhostaan?
- Vaan paatumusta pahinta
- Mi sisaltäiskään raa’inta,
- Kuin sydän pahan,
- Jok’ on haavan
- Itseensä saanut syvimmän,
- Kadottain tunteen pyhimmän?
- Tää sydän ilon ahjona
- On muutamilla jalona;
- Hyveitä täynnä,
- Ylevänä
- Se asuntona taivahan
- Säilyttää kuvan Jumalan.
- Vaan toisten sydän tannerna
- On vihan, vainon julminna;
- Ja taisteluiden
- Vielä muiden
- Se katkeran’ on kenttänä,
- Himojen häijyin pesänä.
- Ei tämmöiseksi ihmisen
- Tok’ luotu sydän, tiedän sen,
- Vaan luotiin hyväks,
- Tehtiin pyhäks;
- Mut synti sen niin saastutti
- Ja perin pohjin paadutti.
- Sit’ itkee taivas, huokaa maa,
- Kun synti siinä vallan saa;
- Vaan tahto Herran
- Onpi kerran
- Se synnin alta irroittaa
- Ja pahuudesta puhdistaa.
- ”Siis tutki mua Jumala
- Ja sydämeni uudista;
- Ja jos mä tiellä
- Pahalla vielä
- Vaellan, korjaa, kohenna
- Sä tieni – ohjaa, ojenna!”
- Ah, sydän viekas kyllä on
- Ja häijy, perin kelvoton;
- Mut armon Henki
- Saapi senki
- Viel’ yhtäkaikki muuttumaan
- Ja synnin saastaan suuttumaan.
- Jos sydämes sen Hengen lies
- On lämmin, silloin kaikki ties
- On otolliset,
- Rauhalliset
- Myös elos päivät. – Autuas
- On elämäs ja – kuolemas.
Lähde: Turun Kuva-Lehti 16.2.1890.