Syksy (Petőfi)

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Syksy

Kirjoittanut Sándor Petőfi


Taas on tullut syksy; se on
Ihana niin mielestäin.
Herra ties, mistä syystä
Syksyä mä lemmin näin.
Kummulle mä istun tähän,
Avaruuteen katselen;
Kuulen lehden rapinata
Puusta lentäessä sen.
Maata sätein hymyilevin
Aurinko se katselee.
Kuni äiti armas lastaan
Nukkuvaista lähenee.
Niinpä voinen. Syksyn uneen
Vaipuu maa, ei kuole se;
Silmä näyttää, ett’ei sitä
Kuolon tauti uhkaile.
Riisuu se vain vaattehensa,
Levoll’ yöksi laskeiksen;
Uudelleen taas puhuupi
Huomenena keväinen.
Nukkuos siis aamuun asti,
Luonto, uneen uinahda!
Ihanimmat toivehesi
Toteentulkoot unessa!
Hellin sormin koskettelen
Minäkin nyt kanneltain,
Nukkuvirreks virittäen
Laulun hento-vienon vain.
Vaiti armaan’ istu tässä,
Kunnes lailla läntisen
Lauluni se vieno soipi
Yli järven tyvenen.
Armahani, hiljaa paina
Huulilleni suudelma,
Unest’ ettet häiritsisi
Uinuvaista luontoa!

Kah [G. A. Heman].


Lähde: Aamulehti 4.10.1887.