Syksy ja Kesä
| Syksy ja Kesä. Kirjoittanut K. F. Wahlman |
- Synkällä syksy-säällä
- Kasvi-tarhan havaitsin.
- Synkäks’ muuttui mieleninki
- Miettien kun katselin:
- Muistin kesän ihanaisen
- Kasvi-tarhan kukkamaisen.
- Koko tarha ihanainen,
- Kukat puhkes’ kuorestaan,
- Ensin yksi sitte toinen
- Niinpä kaikki vuorostaan
- Kukoistivat ihanasti
- Kesä-päivän iltaan asti.
- Nyt on kaikki muuttununna:
- Kesä-päivät kulkeneet.
- Kauneus on puuttununna:
- Kukat ovat rau’enneet.
- Mikä heidät saatti niin?
- Luonto. – Painoi tainoksiin.
- Mutta uusi kesä-päivä
- Koittaa kevään takaa taas.
- Kukkanen on ylös käyvä,
- Vaikka talven makaa maass’.
- Silloin mieleninki vaihtuu:
- Ilo tulee, suru haihtuu!
- Eikös elo ihmisenki,
- Kuules veikko! ole niin?
- Kun vielä oomme nuorukaiset
- Verrataan me kukkasiin:
- Lempi asuu rinnassamme,
- Puna hohtaa poskistamme.
- Vanhuudessa lakastumme,
- Vaivumme kun kukkaset
- Hautaan. Sieltä noustuamme
- Olemme taas iloiset.
- Elo alkaa ihanainen:
- Enkelitten elon lainen.
Lähde: Sanomia Turusta 8.11.1872.