Syksyllä (Eerola)

Syksyllä. Kirjoittanut Eero Eerola

Kun päivä lyhenee ja lehti putoo

ja syksyn kelta luontoon leiman lyö,

kun pitkät puhdehetket pirttiin hiipii

ja muisto vain on kesän kirkas yö.

Kas silloin suuret, kauniit kuvasarjat

maamiehen mielen täyttää muistoineen,

on siinä kevät-touon, toiveen ajat,

on kesän kuuma kiire huolineen.

On heinäntuoksua ne muistot täynnä,

kauniisti viittoo täysi tähkäpää,

ja kyntö, kylvö, sato, viljankorjuu

ne miesten mieliä nyt lämmittää.

Ja nyt on niinkuin suuret elojuhlat,

on lato, laari kohta täyttynyt,

nyt maan on juhlat, nyt on pellon päivät,

on maamies-riemun suuri hetki nyt.

Oi, katso maata, kun se oraan nostaa,

kuuletko suuret sydänlyönnit sen!

Maa-emon povella on lämmin polte,

maa-emon laulu kaunis, kultainen.

Ja katso miestä, ken noin mielin hartain

auransa vakoa nyt astelee,

jo turve kohoo, karttuu musta multa,

mut sydän kyntäjän myös laajenee.

Hän silmän nostaa, näkee pirtin armaan,

kotoisen kynnyksen ja akkunan;

sen tuvan ortten all’ on autuutensa:

ne siell’ on toiveet isän unelman.

Ja silloin kiitos kohoo karkeen rinnan,

niin harras, lämminkin on riemu sen.

On hiljainen se onni, mutta suuri,

min kehto keinuu luona peltojen.

Sen tuntee mies ja innoin kaksinverroin,

taas työhön käsivarsi vankka käy,

ja hymy kirkas asuu huulillansa,

ei elon karvas kalkki hälle näy.

Lähde: Eerola, Eero 1913: Peltojen päivä: runoja. K. J. Gummerus O.y., Jyväskylä.