Syksyllä (Lönnrot)

Syksyllä. Kirjoittanut Elias Lönnrot

Taas on tullut synkeä syksyn aika,

Metsät kellastuu, sumu lakson täyttää,

Myrskyt pauhaa, kalveat lehdet puista

               Lentävät maahan.

Pois on taivaalta rusopilvet aamun,

Illat kauniit kultinehen kadonneet,

Linnut vaikenneet suloääninensä,

               Laksojen laulut.

Mustat päivät muuttuvat mustemmiksi,

Kastehelmet kuurana ruohon kattaa,

Silmä oudostuu ulos aamusilla

               Katsoessansa.

Niin jo jäivätkin viherjäiset laksot,

Ahot armaat, lintujen lauluäänet,

Torvet paimenten, kedot kukkinensa,

               Kaikki jo jäivät.

Kukka keltainen, kesän jälkijättö,

Miksi yksin jäit suremaan? Parempi,

Lähdet matkaan, kaihoni vaan sinusta

               Kasvava ompi.

Vaan en huolikkaan toki surra, soiton

Temmon naulaltaan, kesälaitoksilta,

Soitan talvenkin suloutta, omp’ on

               Talvikin kaunis.

Kaunis kaikin puolin on luonto, kaunis

Taivas tähteineen, valoloistoinensa,

Metsät huuteineen, joet, järvet jäineen,

               Maat luminensa.

Entä joulun juhla, se lasten armas,

Talven iltaiset iloleikit, laulut,

Lasten päiväiset mäkilaskut, luistot

               Hankea myöten!

Niitä talvellain sulomielin soitan,

Arvellen itsekseni: eipä vainen

Ilman talvetta toki taitais olla

               Niin kesä kaunis.

Muist. Tämän laulun edellinen puoli on mukailemaa vanhasta ruotsalaisesta: Åter nalkas hösten och kulna dagar. Rakento on tavallisen sappholaisen värsyn.

Lähde: Veteranen: poetisk kalender. 1858. Finska Litteratur-sällskapet tryckeri, Helsingfors.