Syksyllä (Mendelin)

Syksyllä. Kirjoittanut Irene Mendelin

Syysmyrsky käy ja puisto paljastuu,

Sen keltalehtiä nyt tuuli heittää,

Miljoonittain ne maahan laskeuu

Ja kesän kukkaset ne multaan peittää.

Ne hautaavat niin monta elämää.

Ja sulomuistoja ja unelmoita;

Kas tuossa orvokin jo peittyy pää –

Sen helpeillä näät hallan suuteloita.

Nuo viileet suutelot ne hiljalleen

Elämän nesteet kukkaselta hyytää,

Olosta oudost’ uneen rauhaiseen

Ne kukkaa pientä nukutella pyytää. –

Kun sitten kevään tullen kirkkaammin

Heloittaa avaruuden kultakerä,

Kun nousee nurmi, puhkee lehtikin,

Taas silmänsä myös avaa kukan terä.

Siis painu, painu alle lehtien

– Nyt alkaa pimeyden, vilun valta –

Kun aikas nukut, nostaa ilmoillen

Sun päivyt luminietostenkin alta.

Minäkin mielelläni nukkuisin

Unelmatonta, tyyntä, syvää unta;

Mut min’ en saa – vaikk’ kylmää vilukin –

Mun peitoksen’ ei sada vielä lunta.

Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.