Syksyn koivu

Syksyn koivu. Kirjoittanut F. F. Brummer

On syksy taasen tullunna,

Ja nurmi surkastuu.

Pois pääskykin on muuttanna,

Ja koivu kellastuu.

Sen lehdistä viel’ altisna

On toiset liehumaan,

Vaan toiset vartoo, valmisna

Jo mullaks muuttumaan.

Yks viuhka vaan, jon tuuli tuo,

Ne puusta irroittaa.

Ei kastetta ne enään juo,

Vaan haudan maassa saa.

Ja mullaksikin muuttuen

Nuo eivät siksi jää.

Ne luontoa vaan vaihtaen

Taas henkiin heräjää.

Ma muistan, tuota tarkastain,

Myös ihmiselämää.

Noin nuoret, vanhat, rinnattain

Tääll’ hetken viivähtää.

Ja lehden lailla, riemuiten,

Ne pyrkii liehumaan.

Kun syksy saapuu, riutuen,

Jo muuttaa Tuonelaan.

Näin syksyn koivu muistuttaa

Vaan katoovaisuutta;

Mut lehti mieleen johdattaa

Myös uutta eloa.

Lähde: –r–r. [F. F. Brummer] 1878: Runoelmia. I. H. F. Helminen, Jyväskylä.