Syksyn lehti

Syksyn lehti. Kirjoittanut Reinhold Roine

Keltalehti värjyy ruohostossa,

Syksyn myrskyt sinne viskas’ sen:

Talven uinaili se hangistossa,

Hanget suli, se jäi nurmellen.

Kevät kaunis on nyt kaikkialla,

Armahaisna loistaa aurinko,

Vuokko kukkii niittykumpuralla,

Hiirenkorvat puihin puhkee jo.

Notkot nuorta ruohokertaa kantaa

Mätäs vihoittavi vieriltään;

Aalto hiljaa huuhtelevi rautaa,

Päivä päilyy meren sinervään.

Kevätriemua ja riemastusta

Huokuu kauttaaltansa koko maa,

Lehdot kaikaa lintuin liirutusta,

Käen kultarinnan kukuntaa.

Mutta ruohostossa syksyn lehti

Kelmeä ja kalvas kellertää;

Tuuli vienoinen kun luoksi ehti,

Keltalehti hiljaa värähtää.

Miksi lehdykäinen lensit harhaan

Tänne kukkeimmalle kummullen?

Miksi murhe riensit riemutarhaan

Luokse ihanimpain ilojen? –

Syksynlehti kesken kevähyttä!

Näitä nähdessäni muistelen

Kesän kauneuden kerkeyttä,

Lyhytikäisyyttä ilojen.

Kevät on, vaan vuoroansa vuottaa

Syksy synkkä; sulo surkastuu,

Lehto lehtiverhon maahan puottaa,

Keto vihantava kellastuu.

Oisko onneani katkeroittaa

Silti huolin, vaivain vastaisten?

Oisko nyt, kun aamu armas koittaa,

Murehtia, iltaa muistellen?

Ei, ei, nyt kun riemu riemuimmillaan

Juuri sydämessä sykkäilee,

Nyt, kun kummut kaikki kukkasillaan

Ihan tuoreimmillaan tuoksuilee.

Nyt mä nautin hetken herttaisuutta,

Kevätilojani ilakoin;

Nyt en muista aikain aatkeluutta,

Enkä kolkkoutta kohtalon.

Syksyn merkin kenpä oikein huomaa,

Ei se tuskaa sure tulevaa,

Suloutta, nykyhetken suomaa

Kerta katoavaa, ihastaa.

Reeni Roine.

Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. V. 1897. Suomal. Kirjall. Seuran kirjapainon osakeyhtiö, Helsinki.