Syksytoiveita

Syksytoiveita. Kirjoittanut August Ahlqvist

Poispäin, pois vaan siirtyvi päivä, ja yö yhä karttuu,

Lehto jo kellastuu, syys hopeoitsevi maan;

Talvea ennustaa tavienki ja telkkien lähtö,

– Miekkoset pääsevät pois pakkasen alta ja yön!

Enpä mä kuitenkaan voi surra, jos talviki tullee,

Kuin suven-aikainen työn’ turha se ollut tok’ ei:

Aumoja on ahoviereni täynnä, ja purnuni paisuu,

Karjani karttunehen täyttävi rieska ja kuu;

Jonka ma maan povehen elon uuden siemenen kylvin,

Ei huku siellä se, ei, vaikka se nyt mätänee,

Mut suvi uus kuni kirkastaa taas maita, se nousee

Uutena viljana vaan tuhvasta taivaasen päin.

Ihminen, näinpä se sunkin suhtasi on elämässäs,

Surras syyt’ ole ei, vaikkapa vanhaksi käyt,

Vaikkapa vanhuuden lumi pääsi ja partasi niettää,

Hiljemmin suonesi lyö, jalkasi horjuen käy.

Nuorra ja voimasi päivinä teit sinä miehenä työtä,

Kasvopa karttunut sen nyt isänmaallesi jää,

Tuo isänmaallesi jää, sekä jääpipä lapsesi hurskaat,

Joidenka mielihin myös kelvon ja kunnian loit.

Itse sä kuolet pois, ja sun raajasi multahan pannaan,

Henkesi kuolematoin kuoloa tunne tok’ ei,

Vaan valo uus kuin kirkastaapi jo uusia maita,

Uutena luomana myös nouset sa taivaasen päin.

Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. II. 1873. Savo-Karjalainen Osakunta, Helsinki.