Sylvi ja Musti

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sylvi ja Musti.

Kirjoittanut Max Oker-Blom


Sylvi kodin keijunen
päivän kaiken hommaa, hyörii
lailla kesäperhosen,
taas jo hyrränä hän pyörii.
Mustikoiran loikovan
näkee päivänliekkosessa,
sääriänsä oikovan
aivan unenhorroksessa.
Siitä torat tuimat saa
Sylviltä nyt Mustiraiska:
”Nähty onko kummempaa!
Noin miks’, Musti, lienet laiska?”
Lapsi koiraan nukkuvaan
luopi katsehensa vakaat:
”Koko kylä valveillaan,
sinä yksin, Musti, makaat!
Kaikki ilman lintuset
alkaneet on liverrellä,
mutta sinä uinailet
juur’ kun soisin leikitellä.”
Musti hiukan hymähtäin
ystävänsä moitteet kuulee.
Syyttä, syyttä Sylvi näin
Mustiansa laiskaks’ luulee.
Katsoo koira Sylvihin,
nousee hiukan haukotellen,
nuolee pientä kättäkin
hännänpäätä huiskutellen.
”Sylvi pieni piipero,
tehtävät on monenmoiset.
Minä valvoin houkkio,
että maata saisi toiset.
Sua suojataksensa
valvoo Musti kaiket yönsä.
Se on hänen halunsa,
se on hänen kallein työnsä.
Kierrän talon nurkkia –
vaanisiko vaara missään?
Vielä täytyy kurkkia
oisko pedot väijyksissään.
Sitten hiukan levähdän,
kun on keskipäivä kirkas,
kun ei vaaraa missähän,
sekö väärin, Sylvi? virkas!”
Päivä ehtii iltahan,
uusi aamu vähitellen.
Alla Sylvin ikkunan
Musti haukkuu herätellen.
”Miksi, Sylvi tyttönen,
uinut ruusuvaipan alla?
Koht’ on kello seitsemän,
päivä on jo korkealla!
Leivot, sirkut soittavat,
ei nyt laiskuritkaan makaa.
Kylän lapset lampahat
lauleskellen veivät hakaan.
Nyt sun heitän huostahas
koko talon, tynttäryllä!
Löydät sitten noustuas
Mustin torkkumasta kyllä.


Lähde: Oker-Blom, Max 1915: Kotitanhuvilla. Lapsille omisti Tohtori-Eno. Suomeksi sovitti I. H. Otava, Helsinki.