Sylvi ja Musti
| Sylvi ja Musti. Kirjoittanut Max Oker-Blom |
- Sylvi kodin keijunen
- päivän kaiken hommaa, hyörii
- lailla kesäperhosen,
- taas jo hyrränä hän pyörii.
- Mustikoiran loikovan
- näkee päivänliekkosessa,
- sääriänsä oikovan
- aivan unenhorroksessa.
- Siitä torat tuimat saa
- Sylviltä nyt Mustiraiska:
- ”Nähty onko kummempaa!
- Noin miks’, Musti, lienet laiska?”
- Lapsi koiraan nukkuvaan
- luopi katsehensa vakaat:
- ”Koko kylä valveillaan,
- sinä yksin, Musti, makaat!
- Kaikki ilman lintuset
- alkaneet on liverrellä,
- mutta sinä uinailet
- juur’ kun soisin leikitellä.”
- Musti hiukan hymähtäin
- ystävänsä moitteet kuulee.
- Syyttä, syyttä Sylvi näin
- Mustiansa laiskaks’ luulee.
- Katsoo koira Sylvihin,
- nousee hiukan haukotellen,
- nuolee pientä kättäkin
- hännänpäätä huiskutellen.
- ”Sylvi pieni piipero,
- tehtävät on monenmoiset.
- Minä valvoin houkkio,
- että maata saisi toiset.
- Sua suojataksensa
- valvoo Musti kaiket yönsä.
- Se on hänen halunsa,
- se on hänen kallein työnsä.
- Kierrän talon nurkkia –
- vaanisiko vaara missään?
- Vielä täytyy kurkkia
- oisko pedot väijyksissään.
- Sitten hiukan levähdän,
- kun on keskipäivä kirkas,
- kun ei vaaraa missähän,
- sekö väärin, Sylvi? virkas!”
- Päivä ehtii iltahan,
- uusi aamu vähitellen.
- Alla Sylvin ikkunan
- Musti haukkuu herätellen.
- ”Miksi, Sylvi tyttönen,
- uinut ruusuvaipan alla?
- Koht’ on kello seitsemän,
- päivä on jo korkealla!
- Leivot, sirkut soittavat,
- ei nyt laiskuritkaan makaa.
- Kylän lapset lampahat
- lauleskellen veivät hakaan.
- Nyt sun heitän huostahas
- koko talon, tynttäryllä!
- Löydät sitten noustuas
- Mustin torkkumasta kyllä.
Lähde: Oker-Blom, Max 1915: Kotitanhuvilla. Lapsille omisti Tohtori-Eno. Suomeksi sovitti I. H. Otava, Helsinki.