Synkin aika

Synkin aika. Kirjoittanut Simo Korpela

  Kun on vuoden synkin aika,

Lyhyt päivä, pitkä yö,

Pakkanen on parhaimmillaan,

Miltei mahdotonta työ,

Jolloin taivaanrannan takaa

Päivää tuskin nähdäänkään,

Valonjuhlaa ihaninta

Silloin, silloin vietetään.

  Kun on aikakausi kaamein,

Hengen-soihdut sammuneet,

Mennyt toivo toivokkaimman,

Pettänynnä perusteet,

Valtikka pois vierähtänyt

Jumalilta Olympon,

Velhoin turviin hädissänsä

Juossut kansa taidoton;

Säde kruunun otsaltansa

Kadottanut kuulu Bel,

Järkiuskon sokkeloihin

Eksynynnä Israel,

Silloin, silloin valon-tuoja

Ilmestyi kuin aamun koi,

Silloin maan ja taivaan Luoja

Juhla-aiheen suuren soi.

  Kun on tullut sieluun syksy,

Päivä mennyt piilohon,

Oma luotto rauenneena,

Oma neuvo neuvoton,

Into poissa, toivo tiessään,

Lamass’ oma viisaus;

Astui minne, kaikuu vastaan

Tuomio ja kadotus,

Ken se silloin silmät nostaa,

Katsoo, huutaa taivaaseen,

Sille valo välkähtääpi,

Juhla saapuu sydämeen.

  Kataluutta kaikkialla,

Rikos vaalii valtikkaa,

Himon löyhkää ilma täynnä,

Valhe tietä viitoittaa,

Kyitä hautoo miesten mielet,

Myrkyn visvaa vuotaa suu,

Raskas aika, kurja aika,

Suomen kansan lokakuu.

  Nostais katseen kansa rukka

Turpehesta ylöspäin,

Nostais armon taivahalle

Sanan tähteen tähystäin!

Tähti tuo se johdattais sen

Betleheemiin seimen luo,

Josta miljoonille ennen

Virtas puhdistuksen vuo.

Rikos riutuis, sappi sammuis,

Himon löyhkä haihtuis pois,

Suomen kodeist’ ilo loistais,

Jouluvirret kirkkaat sois.

  Nyt on vuoden synkin aika,

Valon juhlaa vietämme,

Nyt on syksy Suomen kansan,

Herra ohjaa tietämme!

Oi Herra ohjaa tietämme!

Lähde: Korpela, Simo 1914: Elämän keskeltä: uskonnollisia runoja. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.