Syntinen ja Vapahtaja

Syntinen ja Vapahtaja. Kirjoittanut Antti Mäkinen

Sielu:

Janoat, rakas Herrani,

Sielujen pelastusta;

Halajat nostaa sieluni –

Oi, kiitos! kirousta

Sieluni tuntee – kauhea

On synnin julma valta –

Oi, nosta, auta minua

Jo kadotuksen alta:

Jeesus:

                  Joh. 4. 10, 13, 14.

Jumalan lahjan ihanan

Jos, sielu, ymmärtäisit,

Elämän vettä minulta

Ottamaan ennättäisit,

Jumala antoi Poikansa

Syntisten auttajaksi;

En tuomitsemaan tullut ma,

Vaan anteeks’-antajaksi.

Jos käsittäisit: Jumala

Lahjoitti rakkahimman

Poikansa; Isän helmasta

Hän tuli, kallihimman

Toi lahjan: ijankaikkisen

Elämän syntiselle,

Jok’ uskoo, ottaa vastahan,

Antauu Kristukselle.

Tää kirkas lähde elämän

Avattu jokaiselle.

Nyt Poika sielun itkevän

Vie Isän sydämmelle;

Ja kaikki synnit annetaan

Armosta anteheksi

Ja synnytetään uudestaan

Karitsan kaltaiseksi.

Ei ole tämän maailman

Kurjissa kaivoloissa

Se vesi, mikä janoovan

Tyydyttää – nautinnoissa

Vain omantunnon tuskia

Synnyttää meno turha;

Ja kunnia ja tavara

On monen sielun murha.

Ken ikään tahtoo nauttia

Maailman hettehestä,

Hän polttavassa janossa,

Kuoleman heltehessä,

Ei löydä veden pisaraa

Kielensä kostukkeeksi,

Vaan ijankaiken janoaa,

Jää tulen kekäleeksi.

Ken juopi vettä elämän

Ijäisen lähtehestä,

Ja rakkautta elävän

Jumalan sydämestä.

Armosta, kautta Kristuksen,

Alati ammentaapi,

Hän tyydytetyks’ janonsa

Ajassa tässä saapi.

Sillä se silmä lähtehen

Uskovan sydämmessä

Kuohuva onpi ainainen

Siunaus elämässä.

Asunto Pyhän Hengen on

Se sydän autuainen:

Siin’ ilo, rauha verraton,

Rakkaus taivahainen.

Sielu:

Ma olen kurjin syntinen

Ansainnut kadotuksen,

Tuomion monenkertaisen,

Voi, ikikirouksen!

Oi, yksin Sinä ymmärrät

Tilani, kurjuuteni,

Turmelukseni käsität

Ja suuren pahuuteni.

Oi, syvyydessä sieluni

Valittaa kujerrellen,

Ma vaivun, auta Herrani!

Suurelle syntisellen

Jo anna armos lohdutus

Ja kalliolle nosta

Vajoova jalka – kadotus,

Jo uhkaa – älä kosta.

Jeesus:

                   Joh. 4. 26.

Ma olen tullut Messias

Etsimään kadonneita;

Ma kuolin sinun puolestas,

Armahdan eksyneitä.

Rakkauteni palava

Kaikkia syntisiä

Etsii – ja etsii sinua,

Kuin ylkä ystäviä.

Ma annan sulle itseni,

Armoni, aarteheni,

Ijäisen ystävyyteni

Ja morsiamekseni

Kihlaan ma sinut uskossa;

Ja lumivalkeaksi

Pestynä olet ihana

Isälle lapsoseksi.

Sielu:

Oi, armon äärettömyyttä,

Oi, suurta rakkautta!

Voi, tätä kylmää sydäntä!

Voi, suurta luopumusta!

Mutt’ anna sekin anteeksi,

Epäilys, synti poista!

Oi, tule sydämmeheni

Ja rakkautta loista!

Oi, loista sydämmeheni,

Sen kylmyys, kurja saasta

Pois polta rakkautesi

Tulella, irti maasta

Sieluni iki-irroita,

Oi, anna kirkkautta

Sieluni nähdä Sinussa,

Kasvojes valkeutta!

Ett’ aina oisin Sinussa

Ja minun sydämmeni

Temppelis – jossa asuva

Johtaisit askeleni;

– Silmäni aina avaisit

Näkemään tahtoaisi,

Ja Henki haavas kallihit,

Minulle kirkastaisi.

Ma uskon, epä-uskoni

Sa poista – lisää aina

Uskoa, ole eloni,

Leimasi pyhä paina

Mun sieluhuni – tulella

Kastele elämäni,

Ett’ oisin tosi suolana,

Valaise pimeäni!

Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.