Sytyttäkää

Sytyttäkää. Kirjoittanut Hilja Pärssinen

Sytyttäkää tulia yöhön,

synkkähän syksy-yöhön.

Virittäkää leimuhun liekit,

hohtavat valojen liekit.

Synkkä on yö.

Ulvovat ilman tuulet.

Kuoleman, ruttojen haamut

kiertävät maita.

Katso ne kulkevat

luurankonaurua naurain,

luuranko-itkua ulvoin,

kalistellen kalman luita,

hengitellen kuoleman hyytä,

kulkevat ihmisten sekaan.

Salongeissa loistavain hovein,

keskellä kullan ja purpuran

rikos, rutto myrkkyä valaa.

Mustuvat sielut,

mätänevät tavat,

ja tuonen toukka elon juuria jäytää.

– Kalman on yö.

Ja rinnalla loiston

on nälkä ja hätä,

työnsankarit kahleisiin on lyöty.

Huulet kelmeät ja otsa valju,

poskipäillä piinan pingoitukset,

sydämessä tuli polttavainen,

toki uhmoaa he kurjaa kohtaloaan,

uhmaa ihmiskunnan mustaa yötä.

Kalman on yö. –

Työnsankarit aamua vuottaa.

Toki yössä, yössä on kestettävä,

siks’ kaikuvi huuto

yli merten maasta maahan,

työnsankarien sotahuuto:

Sytyttäkää tulia yöhön,

aattehen valkeita virittäkää.

Sytyttäkää leimuhun liekit

ihmiskunnan yössä!

Helsinki, 1908.

Lähde: Liinamaa, Hilja 1908: Lausuttavia runoja. V. Työväen sanomalehti o. y., Helsinki.