Syys-aamuna

Syys-aamuna. Kirjoittanut Simeon Hirvonen

Oi aamun koite kullassasi,

Kuin olet kaunis, ihana!

Sä rauhan, riemun tullessasi

Tuot meille Luojan lahjana.

Mä olen silloin virkeä

Ja alan työni mielellä.

On kesä mennyt. Lienteänä

On illoin, aamuin hämärä.

Kuu taivon paistaa ylevänä

Jo öisin meille lempeä.

Tää illan siimes tuntehen

Luo meihin: ”nöyrry, ihminen!”

Jo moni kesä, syksy meiltä

On mennyt aikain hämärään;

Vaan olemmekos synnin teiltä

Jo tulleet uuteen elämään?

Sen itse Luoja tietää vaan,

Kuin kaikki täyttää sanallaan.

Kun syksy taasen siimestänsä

Nyt parhaallansa levittää,

Niin elon syksy hetkiänsä

Myös ihmiselle riennättää.

Kun heinä, lehti kellastuu,

Niin ihminenkin lakastuu.

Mut heinä, lehti kesän tullen

Taas kuolostansa heräjää;

Vaan kuinkas silloin käypi sullen,

Kun uusi kesäs kerkiää?

Suo, Herra, ettet kuolemaan

Jäis ijänkaiken nukkumaan!

On aamu kaunis. Elämäni

Nyt nauttii, toimii, iloitsee,

Ja huokaukset hengessäni

Nyt korkeuteen kohoilee.

Siit’ olkoon kiitos Jumalan,

Kun aamun antoi ihanan!

S[imeon]. H[irvone]–n.

Lähde: Hämäläinen 22.8.1878.